InfraOne Oy näyttää suuntaa maarakennusalalla

Report this content

InfraOne Oy on rohkea suunnannäyttäjä ja ensimmäinen maarakennusyhtiö Suomessa, joka hyvittää täysimääräisesti omasta toiminnasta syntyvät hiilidioksidipäästöt. Tavoitteena on täysin päästötön maarakennuksen kokonaispalvelu.

InfraOne Oy on maarakennusyhtiö, jonka ydinbisnestä ovat maanrakennustyöt ja rakennusten pohjatyöt projektijohtoperiaatteella.

– Keskitymme kerrostalojen, toimitilojen, kauppojen, teollisuushallien ja asutusalueiden maanrakennustöihin ja toimimme pääasiassa pääkaupunkiseudulla, mutta tarvittaessa ympäri Suomen, toimitusjohtaja Miikka Karttunen kertoo.

Perustana vankka arvopohja

Vuonna 2017 perustetun maarakennusyhtiön toiminta on rakennettu vahvalle arvopohjalle.

– Halusimme lähteä rakentamaan yhtiökumppani Kaarle Karttusen kanssa yritystä vahvalle arvopohjalle, joka ohjaa arjen toimintaa. Meillä on takana pitkä työkokemus alalla ja halusimme oman kokemuksemme perusteella tehdä tietyt asiat eri tavalla kuin muut, Miikka Karttunen selventää.

– Yrityksemme arvot ovat luotettavuus, tehokkuus ja yhteistyö. Luotettavuus ja yhteistyö korostuvat toimiessamme tilaajaorganisaatioiden kanssa jo hankkeiden suunnitteluvaiheessa. Teemme suunnittelunohjausta rakennusliikkeille, joten kustannusarvioiden ja suunnittelunohjauksen toimenpiteiden on pidettävä myös hankkeen toteutusvaiheessa. Se onnistuu vain molemminpuolisen luottamuksen ja yhteistyön kautta, tuotantojohtaja Kaarle Karttunen kertoo.

Tehokkuus onkin avainasemassa InfraOnen toiminnassa.

– Kilpaillulla maarakennusalalla ei voi toimia vastuullisesti, mikäli toiminnan tehokkuuteen ei kiinnitetä erityistä huomioita. Luotettavuus, tehokkuus ja yhteistyö mahdollistavat hankkeiden läpiviennin maaliin sovitussa aikataulussa ja sovitulla budjetilla, Miikka Karttunen lisää.

Kaikki päästöt hyvitetään

InfraOne Oy on nostanut ympäristötietoisuuden vahvasti toiminnan keskiöön.

– Olemme ylpeitä siitä, että olemme ensimmäinen maarakennusyritys Suomessa, joka hyvittää toiminnasta aiheutuvat päästöt. Haluamme näin toimia esimerkkinä ympäristöystävällisestä ajattelusta. Asiakkaatkin arvostavat sitä ja uskomme, että ympäristötietoisuus tulee olemaan yhä useammalle päätöksenteon peruste. Pyrimme myös kiinnittämään huomiota käyttämiemme tuotteiden kotimaisuuteen, jolloin voimme varmistaa niiden vastuullisen valmistuksen, Kaarle Karttunen kertoo.

InfraOne hoitaa päästöhyvitykset yhteistyössä kotimaisen CO2Esto Oy:n kanssa ja yhtiö on tähän mennessä hyvittänyt 57,2 tonnin edestä hiilidioksidipäästöjä.

– Olemme lanseeraamassa palvelun, jonka avulla myös tilaajamme voivat hyvittää työmaan maarakennusurakasta aiheutuneet päästöt. Näin voimme tarjota ensimmäisenä Suomessa täysin päästötöntä maanrakennuspalvelua, Miikka Karttunen toteaa.

Teksti: Mia Heiskanen

Kiinnostuitko?

http://www.infraone.fi/

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia