Innovatiivisilla palveluratkaisuilla parempia asiointikokemuksia

Etelä-Savo on suomalaisen mökkeilijän ihannealuetta. Täällä sijaitsee 10 prosenttia valtakunnan loma-asunnoista, ja kauppaa tehdään ympäri vuoden. OP Koti Suur-Savo Oy LKV:n toimitusjohtaja Maija Skön kertoo yhden onnistumisen avaimen löytyvän poikkeuksellisen aktiivisesta asiakaspalvelusta.

– Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on paljon sekä tämän alueen loma-asuntojen omistajia että ostajia, Maija Skön toteaa. 

– Me palvelemme heitä siellä, missä he asuvat ja teemme asioinnista mahdollisimman luontevaa.

OP Koti Suur-Savon välittäjät käyvät tapaamassa mökkien myyjiä esimerkiksi Helsingissä – näin ihmiset pääsevät helposti keskustelemaan mökkikaupoista kasvotusten. Tämän päivän sähköiset palvelut mahdollistavat itse kaupanteon oman koneen äärellä missä vain, mutta neuvotteluvaiheessa ei henkilökohtaista kontaktia korvaa mikään.

– Ainutlaatuinen aluetuntemus on yksi välittäjiemme vahvuuksista, Maija Skön painottaa. 

– Me pystymme käymään läpi myytävien kohteiden ja lähiympäristön erityispiirteet sekä kertomaan monista muista mökkeilijän olemiseen ja viihtyvyyteen vaikuttavista asioista, joihin Etelä-Savossa kiinnitetään paljon huomiota. 

OP Koti Suur-Savo Oy LKV

Puh. 010 255 2200

op-koti.fi

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia