Kartellin sijaan osallisena kiertotaloudessa

Report this content

BEWi on käynnistänyt vuonna 2018 käytettyjen kalalaatikoiden kierrätyksen takaisin raaka-aineeksi. Tämä on vasta alkua tulevaisuuden suurille suunnitelmille. Pohjoismaiden johtaviin rakennuseristeiden ja räätälöityjen pakkausmateriaalien valmistajiin kuuluva yritys on jo vuosia panostanut vastuulliseen, ympäristön huomioon ottavaan tuotantoon sekä kierrätettyjen materiaalien käyttöön raaka-aineena.


BEWin ehdoton valtti on koko tuotantoketjun hallinta raaka-aineesta lopputuotteeksi, joten eri vaiheissa syntyvä jäte voidaan helposti kierrättää takaisin tuotantoon. Porvoon tehdas valmistaa EPS-raaka-ainetta, joka jatkojalostetaan Ruukin ja Tarvasjoen tehtailla korkealaatuisiksi rakennuseristeiksi sekä asiakaskohtaisesti räätälöidyiksi pakkauksiksi. Kaavin tehtaalla tehdään XPS-tuotteita. BEWi onkin merkittävä työllistäjä kaikilla näillä paikkakunnilla. 

BEWi Synbra Group on ottanut vastuun yhteiskunnasta ja ympäristöstä positiivisena haasteena. Isona ja tuotantoketjun monessa vaiheessa mukana olevana toimijana yrityksellä on loistava mahdollisuus saada aikaan vaikuttavia muutoksia omalla alallaan. Kalalaatikoiden kierrätys on tästä hyvä esimerkki. 

– Tuotteittemme ekologisuus perustuu mm. optimoituun raaka-ainekäyttöön. Kehitämme jatkuvasti uusia tapoja käyttää kierrätettyjä materiaaleja raaka-aineena lopputuotteen ominaisuuksien siitä kärsimättä. Innovoimme myös menetelmiä tuotteittemme kierrättämiseksi. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa uusista tuotteistamme perustuukin kierrätettyyn raaka-aineeseen. Muovi on niin arvokas tuote, että se ei saa olla kertakäyttöistä, korostaa Suomen yksikön toimitusjohtaja Thomas Stendahl.

– Tärkein tavoitteemme on kehittää kustannustehokkaita ja mahdollisimman ekologisia eriste- ja pakkausratkaisuja asiakkaillemme. Meidät tunnetaankin laadusta ja luotettavuudesta sekä korkealaatuisesta asiakaspalvelusta ja tuotekehityksestä, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Viktoria Juuti. Teskti: Maija-Liisa Saksa

bewi.com

---
Editori Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia