Kestävää kehitystä vastuullisesti Woikoskella

Report this content


Kaasuyhtiö Woikoski Oy:n varatoimitusjohtaja Sari Palmberg nauttii työstään perinteikkäässä, suomalaisessa perheyrityksessä, joka tuottaa puhtaita tuotteita ja nojaa vahvasti arvoihin.

 




Kotimainen kaasualan erikoisosaaja Oy Woikoski Ab on innovatiivinen ja tulevaisuuteen katsova yhtiö, jonka tehtävänä on tuottaa asiakkailleen lisäarvoa ja helpottaa heidän elämäänsä. Suurimpiin asiakkaisiin kuuluu teollisuusyrityksiä, sairaaloita, laboratorioita ja elintarvikevalmistajia.  

Palmberg kuvailee Woikosken toimintakulttuuria sisäisenä yrittäjyytenä, joka on yhä enenevässä määrin läsnä arjessa ja vahvistuu entisestään, kun ihmisiin luotetaan ja heille annetaan sopivasti valtaa sekä vastuuta. Palmberg uskoo sen olevan myös vetovoimatekijä työntekijämarkkinoilla.

Arvomme näkyvät tavassamme toimia. Olemme 136 vuotias suomalainen perheyritys, ylpeitä suomalaisuudesta sekä suomalaisista avainlipputuotteistamme. 

Omistamme metsää, peltoja, vesistöjä sekä kiinteistöjä ja koemme velvollisuudeksemme huolehtia niistä niin, että ne säilyvät ja tuottavat arvoa ihmisille. Meillä on maita mm. Repoveden kansallispuiston alueella ja olemme kunnostaneet vanhoja rakennuksia ja niihin on perustettu matkailutoimintaa. Tuotantoprosessimme on päästötön, ravintoloissamme valmistetaan lähiruokaa ja lajittelemme jätteet. Siinä konkretiaa, naurahtaa Palmberg.

Palmberg kertoo kantavansa suurta vastuuta yrityksen taloudellisesta tuloksesta ja elinvoimaisuudesta. – Meidän on tärkeää toimia kannattavasti, jotta kykenemme turvaamaan kilpailukyvykkyyden, huolehtimaan yhteiskunnallisista velvoitteista, sekä luomaan edellytykset jatkuvuudelle. Henkilöstöllemme haluamme turvata jatkuvasti kehittyvän työyhteisön, jossa on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan. Näin lisäämme kilpailukykyä sekä kannattavuutta. Motivoitunut, osaava henkilöstö on yrityksemme voimavara, haluamme jokaisen kokevan oman työnsä merkitykselliseksi. 

Vastuullisuudesta ja laadusta kertoo myös yrityksen kaasuliiketoiminnan saama ISO 9001 –laatusertifikaatti 2017, matkailupuolen auditointi on tehty keväällä ja sertifikaatti saataneen vielä ennen kesää. Se on matkailupuolella toinen Suomessa ja hevospuolella ensimmäinen. 

www.woikoski.fi


Woikoski

Oy Woikoski Ab on perinteikäs ja itsenäinen kaasuntuottaja ja kemianteollisuuden uranuurtaja.

Puhelin, vaihde: 040 166 2023
info(at)woikoski.fi

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia