Koronasta kuivalle maalle ja takaisin kasvu-uralle
Moni omistajayrittäjä on joutunut viime kuukausina toteamaan, kuinka vakaasti kasvanut liiketoiminta kokee äkkijarrutuksen. Synkistelyn sijaan kriisissä on kuitenkin myös uuden kasvun mahdollisuus, muistuttaa pk- ja perheyritysten konsultointiin erikoistuneen Verona Internationalin konsernijohtaja Marko Nokka.
Muutos on aina mahdollisuus, tähdentää vanha kansanviisaus.
Samaa painottaa myös omistajavetoisten yritysten kannattavaan kasvuun, jatkuvuuteen ja vaurastumiseen keskittyvän asiantuntijatalo Veronan konsernijohtaja Marko Nokka.
Moni pk- ja perheyritys on koronakriisin myötä ajautunut selkä seinää vasten, kun tuttu ja turvallinen bisnes on murentunut alta muutamassa kuukaudessa. Alkujärkytyksen jälkeen on voitu miettiä etenemisvaihtoehtoja, mutta jääty kuitenkin odottamaan tilanteen kirkastumista.
Kokeneen yritysasiantuntijan mukaan rukkasten pudottamisen sijaan omistajayrittäjien on nyt käärittävä kiireesti hihat, mietittävä tulevaisuutta entistä analyyttisemmin ja rakennettava pitkäjänteinen polku parempaan – oivaltajat ja tekijät rakentavat nyt seuraavan sadan vuoden liiketoiminnan kulmakiviä ja samalla merkittävästi tulevaa yhteiskunnan menestystä.
Koronan tuomien muutosmahdollisuuksien ymmärtäminen vaatiikin rohkeaa ajattelua ja oivaltamista. Tärkeintä on tarttua nopeasti tuumasta toimeen.
– Nyt on aika laittaa Suomi ja sen yritykset uuteen nousuun, Nokka painottaa.
Kampanjalla ylös koronakuopasta
Veronalaiset tarttuvat itsekin haasteeseen tosissaan ja käynnistävät tänä syksynä oman Suomi nousuun-kampanjan. Sen yksiselitteisenä tavoitteena on auttaa koronakriisin polvilleen lyömiä omistajayrittäjiä sekä rakentaa yrityksille konkreettisia ja kestäviä kasvupolkuja pitkälle tulevaisuuteen.
Marko Nokka korostaa, että suomalainen yrittäjä on tunnetusti sitkeä ja sisukas. Nyt on kuitenkin opittava katsomaan vuosia eteenpäin.
– Samalla on hyvä pohtia, olisiko yrityksessä sopiva hetki myös isommille muutoksille: sukupolvenvaihdokselle, palkkajohtajalle, omistusjärjestelyille tai kokonaan uuden bisneksen rakentamiselle, Nokka listailee.
Asiantuntijaa tarvitaan koko elinkaaren ajan
Kokeneet yrittäjäkonkarit eivät koronakuopasta välttämättä panikoidu, sillä takaraivossa ovat vielä aiempien lamavuosien opit. Kokonaan eri asia on, riittääkö akussa vielä virtaa uuteen puristukseen.
Nuorempi yrittäjäpolvi voi sen sijaan olla ymmällään, sillä viimeiset 7–8 vuotta ovat olleet monilla toimialoilla pelkkää myötätuulta. Nyt on kasvun sijaan jouduttu kokemaan vyön kiristystä ja vastatuulta, jossa on tuskallista taivaltaa eteenpäin.
Koronakriisin keskellä punnitaankin paitsi omistajayrittäjien ja hallituksen myös yhteistyökumppanien todellinen osaaminen.
– Konsultoinnissa keskitytään liian usein vain akuuttien kriisien ja tulipalojen sammuttamiseen. Samalla annetaan hajuttomia ja mauttomia vastauksia, jotka tiedetään valtaosin jo etukäteen. Meidän mallimme perustuu tästä poiketen elinkaariajatteluun. Olemme omistajayrittäjien kumppanina yrityksen perustamisesta sen kasvuun, yritysrakenteen suunnitteluun, kansainvälistymiseen, sukupolven- ja omistajanvaihdoksiin sekä varallisuuden hallintaan saakka, Nokka painottaa.
Tulevaisuuden turvaa tennisammattilaisille
Verona kelpaa itsekin esimerkiksi siitä, kuinka omaa toimintaa innovoidaan ja viedään uusille urille. Yhtiö on kasvanut alkuperäisestä verokonsultoinnista määrätietoisella työllä alan kansainväliseksi osaajaksi, jonka asiantuntemukselle on käyttöä mm. Saksassa ja Etelä-Koreassa.
Nyt se hakee jalansijaa myös ammattilaisurheilun puolelta. Verona on ollut mukana perustamassa LJ Sports Groupia, joka ensi vaiheessa keskittyy kansainvälisiin tennisammattilaisiin. Ideana on, että pelaajat voivat keskittyä sataprosenttisesti ammattinsa harjoittamiseen eli pelaamiseen ja treenaamiseen. LJ Sports Group hoitaa kaiken muun matkoista ja majoituksista vakuutuksiin, valmennukseen, sponsorisopimuksiin, varainhoitoon ja eläketurvaan asti. Ratkaisu on todellinen ”game changer” ammattilaistenniksen maailmassa.
Veronan yhtiökumppanina on laji-ikoni Roger Federerin valmentaja, itsekin parhaina vuosinaan tenniskärkeen kuulunut Ivan Ljubicic .
– Tenniksessä liikutellaan todella isoja rahasummia, mutta urheilijoiden oma varainhoito, managerointi ja arjen pyörittäminen voivat olla täysin amatöörien käsissä. Usein niistä vastaavat koko uran ajan mm. urheilijoiden vanhemmat. LJ Sports Group tarjoaa näihin ratkaisun. Ja aloite on tullut nimenomaan kentät jo jättäneiltä ammattilaisurheilijoilta, Marko Nokka kertoo.
– Lähdimme liikkeelle tenniksellä, mutta toki malli toimii muissakin lajeissa, hän lisää.
Teksti: Timo Sormunen
Verona International Oy
- Omistajavetoisten yritysten kasvuun, kehitykseen ja varallisuuden hallintaan erikoistunut asiantuntijayritys
- Toimipisteet Helsingissä, Turussa ja Luxembourgissa.
- Liikevaihto 11 M€
- Henkilöstöä 60
Yhteyshenkilö: Sanna Nokka, 0400271533, sanna.nokka@verona.fi
---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi