Kuluttajalle toiminnalla toivoa ilmastoahdistukseen

Report this content

Ilmasto lämpenee ja äärimmäiset sääolosuhteet yleistyvät. Monista tuntuu, ettei ympäristöongelmiin pysty itse vaikuttamaan. Suomen Lähetysseura antaa kuitenkin toivoa ilmastoahdistuksen kanssa kamppaileville: osallistumalla ja toimimalla jokainen voi auttaa ilmastonmuutoksen hallinnassa ja sen vaikutuksiin sopeutumisessa. 

Suomen Lähetysseura on työskennellyt oikeudenmukaisen ja inhimillisen maailman puolesta vuodesta 1859 lähtien. Työhön kuuluu myös vastuu ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja sen vaikutusten oikeudenmukaisesta tasaamisesta. Sen tueksi järjestö hyväksyi työntekijöitään ja toimintojaan ohjaavan ympäristöohjelman vuosille 2019-2023. Maaliskuussa 2019 Kirkkohallitus myönsi Suomen Lähetysseuralle ensimmäisenä kirkollisena järjestönä myös Kirkon ympäristödiplomin.

– Työmme piirissä ovat kaikkein heikommassa asemassa olevat ihmiset, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa ympäristökatastrofeihin. Ilmastonmuutos vaikeuttaa erityisesti maailman köyhimpien elämää, vaikka he ovat siihen vähiten syyllisiä, toteaa Suomen Lähetysseuran hallintojohtaja Tarja Larmasuo

Ilmastotyötä ilman syyllistämistä

Lähetysseura pienentää omaa hiilijalanjälkeään ympäristöohjelman pohjalta konkreettisin askelin.

– Henkilöstöä koulutetaan ja perehdytetään ympäristöystävälliseen toimintaan. Olemme myös paperiton toimisto. Muutimme huhtikuussa 2018 uuteen ympäristöystävälliseen monitoimitilaan, joka sijaitsee hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella ja kannustamme työmatkapyöräilyyn. Kahviautomaateissamme tarjotaan reilun kaupan kahvia ja teetä ja tarjoiluissa on aina kasvisvaihtoehtoja, Larmasuo luettelee.

Järjestön tavoitteena ei ole siirtää ihmisiä takaisin kivikaudelle, vaan ohjata heitä esimerkiksi hyödyntämään uudenaikaista teknologiaa.

– Ympäristöasioista voi puhua monella tavalla syyllistämättä, esimerkiksi kannustamalla ihmisiä kompensoimaan päästöjään. Tavoitteenamme on myös vähentää lentämistä ja kompensoida päästöjä. Itse olen ollut VR-lasien välityksellä virtuaalisesti mukana nepalilaisten yhteistyökumppaneiden kokoontumisessa ja ruokailussa. Lisäksi jokainen voi kohdallaan miettiä, mistä aineellisista asioista voi tinkiä, hän sanoo. 

Puuntaimista nousee toivo

Suomen Lähetysseura avasi Suomen ensimmäisen ihmisoikeuspohjaisen, voittoa tavoittelemattoman ilmastorahaston Hope Fundin toukokuussa. Rahaston kautta yritykset ja seurakunnat voivat kompensoida esimerkiksi lentämisestä aiheutuvat päästönsä ilmastohankkeisiin. 

–Rahaston kartuttamat kompensaatiot käytetään metsänistutushankkeisiin Nepalissa ja Tansaniassa. Työ tapahtuu yhdessä Lähetysseuran paikallisten kumppaneiden kanssa heidän toiveitaan ja tarpeitaan kuunnellen, kertoo Lähetysseuran projektipäällikkö Ruusa Gawaza.

–Puilla ja metsillä on merkittävä rooli, sillä ne tarjoavat suojaa, ruokaa ja toimeentuloa sekä suojaavat ja lannoittavat maaperää luonnollisesti. Kun metsä alkaa kasvaa, kuivuudesta nousee elämää. Se on paikallisille motivoiva asia.

”Jokainen voi kohdallaan miettiä, mistä aineellisista asioista voi tinkiä.”

Teksti: Eila Lokka

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia