Laatua ilman viimeistä käyttöpäivämäärää

Report this content

Boknäs-kirjahyllyn ympärille on rakentunut laadukas tuotevalikoima.

Digitaalisessa maailmassa perinteiset esineet joutuvat joskus väistymään uudistusten tieltä. Kirjan suosio onkin notkahdellut, mutta tällä hetkellä se on voimissaan. Tietokirjojen myynti kasvoi alkuvuonna 2019 kymmenisen prosenttia, kertoo Kirjakauppaliiton myyntitilasto. Lukeminen oli viime vuonna keskiarvolla mitattuna suomalaisten suosituin harrastus. Kirjahylly on samalla tehnyt kunniakkaan paluun olohuoneeseen – jos se sieltä koskaan lähtikään.

Todellisen kirjaihmisen kotona kirjojen lukumäärä harvoin vähenee, päin vastoin. Tähän tarkoitukseen tarvitaan hyllyjä. Omien sanojensa mukaan maailman parasta kirjahyllyä valmistavan Boknäsin liikeidea perustuu tämän olohuoneen kauneimman esineen ympärille.

– Hylly, jota nykyisin teemme, voidaan saumattomasti yhdistää 1800-luvun lopulla tehtyyn malliin, sillä mitoitus on pysynyt samana. Modulaarinen tuote taipuu hyvin monenlaiseen tilaan, oikeastaan vain seinät ja katto ovat rajoina. Jo parikymmentä vuotta sitten kuulimme yliopiston tutkijoilta, että hyllymme elinkaari on yli 200 vuotta. Puhutaan todellisesta kestävästä kulutuksesta, iloitsee yrityksen toimitusjohtaja Jokko Salmevaara.

Boknäs sanana on lähes synonyymi laadukkaiden, massiivipuisten ja lasiovellisten kirjahyllyjen kanssa. Hyllyn oheen on syntynyt laaja valikoima myös muita tuotteita, jotka sopivat sisustukseen. Helsingin Antikvariaatista alkunsa saanut yritys haluaa Salmevaaran mukaan tarjota yksilöllisiä ratkaisuja, jotka kestävät aikaa ja muuntuvat tarpeiden mukaan.

– Kirjahyllystä on saatavilla 14 eri värisävyä ja se tehdään mittojen mukaan, sentin tarkkuudella. Asiakas saattaa kysellä 15 vuotta sitten ostamansa hyllyn värisävyä, jotta uusi ostos sopii sarjaan, se onnistuu. Olemme myös auttaneet asiakkaita muutoissaan purkamalla ja kasaamalla hyllyt.

Tänä vuonna Boknäsin valikoimaan on ilmestynyt uutta, modernimpaa ja metallirunkoista tuotetta. Yhteistyö tanskalaisen Kristensen & Kristensen -perheyrityksen kanssa on helppoa, sillä yrityksiä yhdistää samanlaiset arvot.

– Aitojen materiaalien käyttö on meille molemmille tärkeää. Heillä on lisäksi vahvaa puunkäsittelyn osaamista. Tässäkin asiassa panostamme ensiluokkaiseen laatuun. Kuten hyllymmekin, yhteistyö on pitkäkestoista, eikä sillä ole parasta ennen -merkintää!

Teksti: Kati Keturi

Boknäs Huonekalut Oy

• Liikevaihto 3,8 milj. euroa (2018)

• Perustettu 1996, suomalainen perheyritys

• Sai alkunsa Töölössä sijainneesta Helsingin Antikvariaatista

• Huonekalujen, mattojen ja valaisimien tukkukauppa

www.boknas.fi 

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia