Logistiset ratkaisut helpottavat sairaalan toimintaa

Report this content

Sairaaloiden suunnittelussa ja rakentamisessa ollaan tänä päivänä potilaslähtöisiä. Sujuvan päivittäislogistiikan merkitys on olennaisen tärkeä. Kulkuyhteydet pitää suunnitella nopeiksi ja lyhyiksi ja tilojen tulee olla mahdollisimman käyttäjäystävällisiä. 

– Me suunnittelemme koko sairaalan toimintaa ihan rakenteesta alkaen, lukuun ottamatta arkkitehtuuria. Logistiikan hallitseminen sekä toteuttaminen tehokkaalla ja turvallisella tavalla on pääasia, kertoo Rambollin Suomen sairaalasuunnittelun johtaja Hannu-Pekka Laurila

Sairaalan sisäisen logistiikan automatisointi on sairaaloille keino alentaa kustannuksia, turvata asiakirjat sekä saada entistä enemmän aikaa potilaiden hoitoon. Rutiinitehtäviin kuten vaatteiden, sänkyjen sekä välineiden kuljettamiseen, kuluu merkittävä osa työajasta. Digitalisaatio ja automaatio tehostavat työnkulkua sairaaloissa merkittävästi. 

Sairaalan sisäisen logistiikan automatisointi on sairaaloille keino alentaa kustannuksia.

– Logistiikan suunnittelulla on yhä keskeisempi merkitys potilaiden sujuvan hoidon ja sairaaloiden taloudellisen tehokkuuden varmistamisessa. Saksan johtavan sairaalalogistiikkayrityksen MMG:n hankinta huhtikuussa vahvistaa osaamistamme. MMG on erikoistunut tervey-

denhuollon logistiikkaan, erityisesti automatisoituihin ohjattuihin ajoneuvoihin. Robottien tekemät työt vapauttavat työntekijöitä rutiinitehtävistään. Ihmisiä tarvitaan edelleen inhimillisiin tehtäviin, Laurila toteaa.

Koko sairaala-alueen huolto helpottuu

Automatisoitu kuljetustekniikka tuo myös säästöjä esimerkiksi sairaalan uuden osaston tai siiven rakentamisen yhteydessä. Ruokahuolto voidaan vaikkapa hoitaa automatisoitujen kuljetusvaunujen avulla vanhan puolen keittiöstä. Lisäruokaloita ei tarvita, vaan koko sairaala-aluetta voidaan huoltaa keskitetysti yhdestä paikasta.

Tavaroiden kuljettamisen lisäksi robotteja hyödynnetään tulevaisuudessa Laurilan mukaan entistä enemmän muutenkin. 

– Robotit voivat esimerkiksi neuvoa ja opastaa potilaita sekä vierailijoita eri kielillä. Niitä voidaan käyttää terapiatarkoituksiin tai viihdyttämään. Uuden teknologian myötä aita kodin ja sairaalan välillä madaltuu hyvällä tavalla – sairaanhoito alkaa oikeastaan jo kotona. Avustava robotti voi valvoa potilasta ja tuoda turvaa sairaalassa oltaessa. Vaikka sairaalat ovat kuinka ohjaavia, ne ovat usein isoja rakennuksia eikä potilas aina ole kykenevä yksin tulkitsemaan ohjeita. Robotti kykenee aina toimimaan ja auttamaan, potilaan kunnosta huolimatta. 

Teksti: Kati Keturi

  • Johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys
  • Infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyvät asiantuntijapalvelut
  • Työntekijöitä: 13 000 (2017), Suomessa 2300 henkilöä
  • Perustettu: 1945 Tanskassa
  • Liikevaihto Suomessa: 207 miljoonaa euroa. 

www.ramboll.fi

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia