Maailman parasta ja vastuullisinta vaippatehtailua

Report this content

Muun muassa Muumi Baby- vaipoista ja Vuokkoset- kuukautissuojista tunnettu Delipap Oy on panostanut ympäristö- ja yritysvastuuseen sekä tuoteturvaan jo vuosikymmenien ajan. Pitkäjänteinen ja tinkimätön työ on palkittu menestyksenä myös vientimarkkinoilla.

Koronaepidemia on tyhjentänyt kauppojen hyllyjä hygienia- ja saniteettituotteista. Kasvanut menekki on näkynyt myös ympäristövastuullisia hygieniatuotteita valmistavassa Delipap Oy:ssä. Entistä useampi kuluttaja on viime viikkoina poiminut hyllystä laadukkaan kotimaisen vaihtoehdon olipa kyse naisille, lapsille tai koko perheelle sopivista tuotteista.

Toimitusjohtaja Sanna Karhu tosin muistuttaa, että Muumi Baby-vaipat ja Vuokkoset-tuotteet on löydetty jo vuosia tätä aiemmin. Menekki on ollut tasaisesti kasvava myös vientimarkkinoilla, jonne matkaa jo noin kolmannes tuotannosta.

– Meillä on maailman puhtain luonto, parhaat raaka-aineet sekä onnellisimmat ja osaavimmat ihmiset. Ne ovat hyviä lähtökohtia, kun haluaa tehdä asiat muita paremmin, Karhu toteaa.

Rima yhä korkeammalle

Kirkkonummella ja Tammisaaressa toimivan perheyrityksen tuotekehitystä ohjaavat laadun, turvallisuuden ja ihoystävällisyyden ohella myös materiaalitehokkuus- ja ympäristöseikat.

Yhtiössä mietitään jatkuvasti keinoja, joilla tehostetaan raaka-aineiden käyttöä ja lopputuotteista syntyvää ympäristökuormaa. Yhtenä esimerkkinä tuotekehityksen edelläkävijyydestä on ainutlaatuinen biohajoava terveysside.

– Otamme huomioon tuotteen koko elinkaaren raaka-ainevalinnoista tuotteen hävittämiseen saakka. Nyt näitä ominaisuuksia arvostetaan yhä enemmän myös kuluttajien keskuudessa, Karhu toteaa.

Vastuullisesta toiminnasta kertovat myös yhtiön saamat Joutsenmerkki-, Avainlippu sekä Allergia-, Iho- ja Astmaliiton tunnukset. Delipapille niiden kriteerit ovat kuitenkin monessa kohtaa vain minimivaatimus omalle toiminnalle.

Kokonaisvaltaista vastuullisuutta

Toimitusjohtajan mukaan vastuullisuus on jo 40-vuotiaaksi varttuneelle perheyritykselle pelkkiä ympäristöseikkoja laajempi kokonaisuus. Ei siis ihme, että se on kulkenut jo pitkään käsikynkkää samat arvot jakavan Muumiperheen kanssa. 

– Lisäksi pyrimme aina suosimaan kotimaisia raaka-ainevalmistajia, joten tuemme valinnoillamme myös suomalaista työllisyyttä, Karhu muistuttaa.

Vastuullisuutta on sekin, ettei Delipap jää yrityksenä paikalleen. Vain innovatiivinen ja kannattava yritys voi kehittää omaa toimintaansa ja työllistää. – Siksi meidän on jatkuvasti mietittävä, millaisia tuotteiden olisi oltava 5–10 vuoden päästä, Karhu tähdentää.

Delipap Oy

  • Liikevaihto noin 15 meur
  • Työntekijöitä noin 65
  • Suomen ainoa vaippa- ja terveyssidevalmistaja
  • Vientiä mm. Kiinaan, Etelä-Koreaan ja muuhun Eurooppaan
  • Viennin osuus liikevaihdosta noin 30 prosenttia

https://delipap.fi/

Julkaisuvapaa heti.
 


Teksti: Timo Sormunen

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Multimedia

Multimedia