Metsähallituksen metsätalouden Lapin aluejohtaja Kii Korhonen: “Olen aina hypännyt tuntemattomaan”

Lapin metsähakkuukiistoista mediajulkisuutta saanut Kirsi-Marja “Kii” Korhonen ei pelkää haasteita. Hän haluaa kehittää metsänhoitoa Lapissa sovittamalla yhteen paikallisyhteisöjen, yhteiskunnan, ympäristönsuojelun sekä elinkeinoelämän kuten matkailun ja paliskuntien edut. 

Suurimpana haasteenaan Kii Korhonen pitää vuosien 2008–2010 Lapin metsäkiistojen ratkaisemista yhteistoiminnallisin menetelmin. Yhtäaikaa oli ratkaistavana  metsätalouden, paliskuntien ja saamelaiskulttuurin yhteensovittaminen ja toisaalla metsätalouden ja matkailun sovittaminen.

– Yhteistoiminnallisin menetelmin kiistoihin on löytynyt aina ratkaisuja. Yhteistoiminnallisuus sisältyykin tänä päivänä olennaisesti Metsähallituksen vastuullisuusohjelmaan, hän sanoo.

Korhonen haluaa myös kertoa Suomessa Metsähallituksen maailmalla tunnustusta saaneista, luontoarvoja ja saamelaiskulttuuria kunnioittavista metsänhoidon menetelmistä. 

– Metsätalous on keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumisessa. Sitä voidaan tehdä yhteistoiminnallisin, vastuullisin ja hyväksyttävin menetelmin vastakkainasettelun sijasta.

Peppi Pitkätossun jalanjäljissä metsäalan vaikuttajaksi

Kolmen veljen isosiskona Korhonen on aina pyrkinyt ottamaan vastuuta. Esikuvana on lapsesta saakka ollut Peppi Pitkätossu.

– Peppi on anarkisti – hän tekee asioita toisin kuin odotetaan. Lisäksi pidän Pepin avarakatseisuudesta; hän ei tee eroa ihmisten välillä kuten ei tehdä kehitysvamma- ja erityislapsipiireissäkään. Tapaan niissä lasteni kanssa mahtavia ihmisiä.

Hyppy tuntemattomaan

Korhosen kiinnostus metsäalalle lähti lapsuuden kesistä maalla ja suunnistusharrastuksesta. Yliopistovalinnassa hän kapinoi odotuksia vastaan ja opiskeli Helsingin yliopistossa metsätieteen ja ympäristönsuojelun koulutusohjelmassa tohtoriksi. 

Vuonna 1998 Korhoselle avautui mahdollisuus lähteä Metsähallituksen Länsi-Lapin aluejohtajan sijaiseksi. 

– Tartuin tilaisuuteen, vaikka opettaja-mieheni ei heti päässyt matkaan. Lähdin Vantaalta Rovaniemelle yksin kolmen lapsen kanssa. Vanhimmalla on Downin syndrooma, keskimmäinen oli ekaluokkalainen ja nuorimmalla päiväkoti-ikäisellä harvinainen Kabuki-oireyhtymä. Onneksi työkaverit ja alaiset ottivat hyvin vastaan ja auttoivat päiväkotiasioista lähtien! 

 

Kii Korhonen 

  • Metsähallitus Metsätalous Oy, Lapin aluejohtaja
  • Metsätaloustieteen tohtori
  • Aviomies, 3 aikuista lasta
  • Harrastaa suunnistusta, retkeilyä, maastohiihtoa, metsästystä, saamen kieltä ja kulttuuria ja lukemista

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija
. Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat. www.editori.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia