Millaista arkea sinä haluat elää?

Report this content


Kotosalla on omanlaisensa asumismuoto ikäihmisille. Kun oma koti, palveluohjaaja, yritysverkosto ja yhteiset tilat muodostavat kokonaisuuden, syntyy turvallinen ja kotoisa arki. 

Yksinäisyys on ikääntymisessä eniten invalidisoiva tekijä. 

– Siksi jokaisella Kotosalla-talolla on oma koulutettu palveluohjaaja, joka on mukana auttamassa asukkaidemme arjessa. Palveluohjaajamme järjestävät myös yhteistä tekemistä ja monipuolista ohjelmaa yhteistyössä asukkaiden kanssa. Asukkaat ja heidän omaisensa pitävätkin palveluohjaajaa keskeisenä turvallisuustekijänä, Kotosalla-Säätiön palvelujohtaja Tuija Kanto-Hannula kertoo.

Kuin pieni kyläyhteisö

Kotosalla-taloihin muodostuu kuin itsestään kyläyhteisömäinen tunnelma. 

– Opimme tuntemaan toisemme yhteisen toiminnan ja tilojen kautta. Kotosalla-tapahtumat tarjoavat mukavaa ajanvietettä ja yhdessä olemista asukkaiden kesken niin, ettei asukkaiden tarvitse kokea olevansa yksin. Toisaalta jokainen voi osallistua oman halunsa mukaan aktiviteetteihin. Kehitämme asumismuotoa ja palveluita aidosti asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan. 

Esteettömät ja toimivat kodit

Tällä hetkellä Kotosalla-taloja löytyy Hämeenlinnasta, Turusta ja Tampereelta. Asunnoissa, yhteisissä tiloissa sekä ulkoympäristöjen suunnittelussa on huomioitu liikkumisen esteettömyys, toimivuus ja viihtyvyys. 

– Sekin on tärkeää, että Kotosalla-kodeissa asukas voi nauttia yhteisöllisyydestä, rauhasta ja itsenäisyydestä täysin omilla ehdoillaan.

Kiinnostuitko? www.kotosalla.fi 

Katso vapaat Kotosalla-asunnot: www.yhkodit.fi

Teksti: Mia Heiskanen

---

Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/millaista-arkea-sina-haluat-elaa/ 

Yhteydenotot:
Tuija Kanto-Hannula
Puh. 010 227 3065
Gsm 050 344 3233
tuija.kanto-hannula@yhkodit.fi

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija


Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Kotosalla-asuminen on paljon enemmän kuin pelkkä asunto, sillä se tarjoaa asukkaalle kodin, toimivan ympäristön ja palveluiden yhdessä muodostaman laadukkaan kokonaisuuden. Kotosalla on helppo asua. Kaikki talot sijaitsevat keskeisillä paikoilla palvelujen välittömässä läheisyydessä. Tarvittaessa palveluita saa tilattua suoraan oman kodin rauhaan.
Tweettaa

Lainaukset

Opimme tuntemaan toisemme yhteisen toiminnan ja tilojen kautta. Kotosalla-tapahtumat tarjoavat mukavaa ajanvietettä ja yhdessä olemista asukkaiden kesken niin, ettei asukkaiden tarvitse kokea olevansa yksin.
Tuija Kanto-Hannula, Kotosalla-Säätiön palvelujohtaja