Mobiiliteknologia mahdollistaa uudet toimintatavat

Mikkeliläinen ohjelmistoyritys Observis on erikoistunut paikkatietoa hyödyntäviin tuotteisiin. Ajassa vahvasti elävä yritys on kehittänyt uuden sovellustuotteen, jonka avulla liikkuvia töitä on helpompi hallita. Tavoitteena onkin olla innovatiivinen toimija, joka auttaa yrityksiä sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. 

– Työn luonne on muuttunut. Työelämä on murroksessa, tehtävät monipuolistuvat ja työ on usein liikkuvaa. Yrityksillä on tarve tehostaa toimintaansa, eikä tyhjäkäyntiin ole varaa. Monet joutuvat myös hakemaan työmahdollisuuksia useista paikoista ja tekemään sekalaisia töitä. Elämme tietoyhteiskunnassa ja tuon tiedon täytyy olla saavutettavissa nopeasti ja joustavasti, toteaa Observiksen myyntipäällikkö Teemu Saramäki

Yrityksen vuonna 2017 aloittaman kehitystyön tulos MOWO on tehtävienhallinnan sovellus liikkuvien töiden hallintaan. Mikkelissä yritysten kanssa tehtävän yhteistyön kautta syntynyt sovellus on ollut pilottikäytössä eri toimialojen pk-yrityksissä. Pilottikokeilusta on saatu hyvää palautetta, etenkin yritysten kohtaamien päivittäisten haasteiden ratkaisuun. Sovelluksen avulla voidaan automatisoida esimerkiksi työaikakirjauksia henkilön liikkuessa työmaalla paikasta toiseen. 

– Liikkuvaan työhön liittyy ongelmia, kuten tavaroiden hakua ja turhaa liikkumista sinne tänne. Niitä ratkomaan kehitimme MOWOn. Puhummekin talon sisällä, että MOWO-sovellus on liikkuvan työn tekijän ja esimiehen paras kaveri. Pilotissa oli myös mukana konepaja, jossa ei sinällään tehdä liikkuvaa työtä, mutta hyöty syntyikin siitä, että he saivat pajan puolelle ohjeet ja tilaukset näppärästi puhelimiinsa. He löysivät oman tavan käyttää tuotetta, Saramäki kertoo.

Kehitystyötä kaavoihin kangistumatta 

Saramäen mukaan Observis omaa monipuolisen tiimin, jossa on usean eri alan osaajia. Se tekee yrityksestä vahvan ja antaa tarkastella asioita monesta eri näkökulmasta. Yrityksellä on pitkäaikaista kokemusta niin ohjelmistoalalta kuin potentiaalisen asiakaskunnan yrityksistäkin. Sitä kautta on mahdollista nähdä vaikkapa kehitystyö asiakkaan silmin. 

– Tiimimme on ketterä ja ennakkoluuloton. Emme halua kangistua kaavoihin, vaan haemme erikoisiakin ratkaisuja asioihin ja rohkaisemme työntekijöitä kokeilemaan uusia toimintatapoja. Pyrimme myös hyödyntämään toimialamme innovaatiot, joita sitten sovelletaan vuosien kokemukseemme. Yksi innovatiivisuuden merkki on se, että haemme rohkeasti synenergioita muiden yritysten kanssa. 

Ala muuttuu jatkuvasti, kilpailua on paljon ja sovelluksia löytyy jokaiseen mahdolliseen asiaan. Yritysten on kenties haastavaa selvittää, mikä sovellus runsaasta valikoimasta sopii juuri omaan tarpeeseen. Observis on nostanut toimintansa keskiöön asiakkaat ja heidän kanssaan tehtävän yhteistyön. 

– Monelle pk-yritykselle sovellusten käyttöönotto voi olla hankalaa ja aikaa vievää. Myös hintavertailu on vaikeaa. MOWO on helppo ja nopea sovellus ottaa käyttöön ja hinnoittelumme läpinäkyvää. Kyseessä ei ole kallis järjestelmä, joka vaatii usean kuukauden opettelun, vaan ketterämpi ratkaisu. Kuuntelemme herkällä korvalla asiakaspalautetta ja haemme ratkaisuja, jotka sopivat heidän käyttötarkoituksiinsa mahdollisimman hyvin, Saramäki tiivistää.

Teksti: Kati Keturi

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija
. Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat. www.editori.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia