Movaxin ainutlaatuinen sivustaottoteknologia tehostaa pontitusta

Report this content

Movax tunnetaan maailmalla markkinoiden tehokkaimmista, sivustaottoteknologiaan perustuvista pontituslaitteistaan.

Movax Oy on toimitusjohtaja Matti Mustosen sanoin kansainvälinen ja yksi maailman parhaita toimijoita omalla alallaan. – Tuotteistamme yli 90 % menee tällä hetkellä vientiin ja Movaxin tuotteita on myyty tähän mennessä jo yli 50 maahan. Olenkin leikkisästi todennut, että yhtiömme toteuttaa markkinoinnissa maaoravastrategiaa, maailma on täynnä paikkoja (pesäkoloja), joista olemme nähtävillä. Katsojalle syntyy käsitys, että olemme kaikkialla – se on yhden vikkelän maaoravan konsepti

Kyseinen strategia onkin osoittautunut toimivaksi. – Yhtiömme kasvu on ollut tasaista viimeiset viisi vuotta ja teimme päättyneellä tilikaudella taas kaikkien aikojen parhaan tuloksen. Mielestäni se osoittaa, että keskittymällä alansa huipputeknologiaan ja panostamalla vahvasti tuotekehitykseen, voi pärjätä haasteellisessakin taloustilanteessa globaalisti, Mustonen iloitsee.

Sivustaottoteknologia tehostaa työtä

Tärkein tekijä on itse tuote – valmistamme edistyksellisiä kaivinkoneasenteisia paalutus- ja pontituslaitteita. Tuotevalikoimamme koostuu kaivinkoneasenteista pontin- ja paaluniskijöistä, paalutusvasaroista ja maaporista.

Päätuotteemme tekninen ainutlaatuisuus ja toiminta perustuu kehittämäämme sivustaottoteknologiaan. Se tarkoittaa, että paaluun voidaan tarttua sivusta, jolloin pontin käsittely ja mahdollisuus lyödä pitkiä pontteja on parempi. Pontteja voidaan lyödä myös ahtaissa paikoissa kuten siltojen alla.

Mustosen mukaan pontituksen ja paalutuksen tarve erityisesti rajatussa tilassa ja ahtaissa paikoissa kaupunkialueilla lisääntyy kaikkialla. – Meidän konseptimme on ainut, joka todella toimii ja tehostaa työtä tällaisissa olosuhteissa.

Tuotekehitystä asiakkaiden kanssa

Movax on maailmalla tunnettu tehokkaista ja turvallisista laitteistaan, ja yhtiö panostaakin vahvasti tuotekehitykseen. – Haluamme tarjota asiakkaillemme yhä tehokkaampia ratkaisuja. Mutta ilman asiakkaita ja heiltä saatua vahvaa kokemusperäistä tietoa emme olisi tuotekehityksessä tänä päivänäkään näin pitkällä. Pontiniskeminen on vaativa laji niin tekijälle kuin laitteille. Siksi pyrimme hyödyntämään laitteiden kehityksessä asiakkailtamme saatuja käyttökokemuksia.

Asiakasta ei jätetä pulaan

Yhtiöllä on asiakkaiden keskuudessa myös hyvä maine. Periaatteemme on, että asiakasta ei jätetä pulaan. Puhelimeen vastataan ja omat miehemme lentävät tarpeen vaatiessa asiakkaan luo.

Tehtaan yhteydessä Hämeenlinnassa toimii myös oma huolto- ja varaosapalvelu. – Olemme tunnettuja nopeista varaosatoimituksistamme ja huollamme koneet tarvittaessa tehtaallamme tai paikan päällä. Movax Oy:llä on myös maailmanlaajuinen maahantuojaverkosto tärkeimmillä markkina-alueilla.

Yhteydenotot: Movax Oy, puh. 03 628 070
Teksti: www.editori.fi/kv

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija


Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
 . Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Movax Oy on suomalainen MOVAX tavaramerkin alla toimiva kaivinkoneasenteisten paalutus- ja pontituslaitteiden valmistaja. Movax paalutustuotteita on myyty yli 50 maahan ympäri maailmaa yli 1000 kpl.
Tweettaa

Lainaukset

Päätuotteemme tekninen ainutlaatuisuus ja toiminta perustuu kehittämäämme sivustaottoteknologiaan.
Matti Mustonen, toimitusjohtaja, Movax Oy