Nauti kylpylälomastasi Mannerheimin tapaan

Report this content

Runnin Ihmelähteen terveysvesi, kylpylän hemmottelevat hoidot ja ympäröivä luonto jokimaisemineen rentouttavat ja virkistävät jokaista Spa Hotel Runnin vierailijaa.

Tämän tiesi marsalkka Mannerheimkin hoidattaessaan itseään jo tuolloin kuuluisassa terveyskylpylässä. Myös useat viime vuosisadan tunnetut taiteilijat, mm. L. Onerva ja Eino Leino, nauttivat kylpylän palveluista, jotka ovat jatkuneet keskeytyksettä tähän päivään saakka.Runnin Ihmelähde löydettiin jo lähes kolmesataa vuotta sitten, kun rautapitoisen veden havaittiin edistävän terveyttä.  Vuonna 1904 valmistui edelleen käytössä oleva Kartanohotelli ja aloitettiin terveys- ja kylpylähoidot.  


Minulle on tärkeää, että koko henkilökunnallamme on yhteinen päämäärä palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin, jotta heille muodostuu vierailusta unohtumaton elämys, sanoo Satu Jokihalme Marskin salongissa.

Kattavat hemmottelupalvelut

– Meillä on kattavat ja hyvät hemmottelupalvelut hieronnasta ja kosmetologipalveluista alkaen aina kuppaukseen sekä erilaisiin turve- ja energiahoitoihin asti. Kun näihin ystävällisen henkilökuntamme tarjoamiin hellittelyhoitoihin lisätään Ihmelähteen terveysvesi virkistävine vaikutuksineen, ympäröivä luonto joki- ja maalaismaisemineen ja saunominen upeassa, uudessa savusaunassamme, on rentouttava lomaelämys unohtumaton, vakuuttaa hotellinjohtaja Satu Jokihalme

Hyvinvointi keskiössä

– Koska koko toimintamme pohjautuu asiakkaiden hyvinvointiin monella sektorilla, myös työyhteisön hyvinvointi on äärimmäisen tärkeää. Henkilökuntamme muodostuu monen alan ammattilaisista ja juuri se tekee myös omasta työstäni motivoivaa. 

– Minua kiehtoo sekin, että pystyy luomaan uutta ja rakentamaan hyvää myös työyhteisössä.  Omien vahvuuksien tunteminen on tärkeää, samoin luovuus ongelmanratkaisussa. Koen olevani tunnejohtaja, mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö samalla voi olla napakka ja vaativa, sanoo Jokihalme omasta kokemuksestaan sekä yrittäjyydestä että johtajuudesta. 

Iloa ja virkistystä kaikille

Spa Hotel Runnin henkilökunta palvelee ja hemmottelee niin yksittäisiä lomailijoita kuin isoja ryhmiä tai kokousvieraita. Käynti voi olla lyhyt tai pitkä, täynnä hoitoja, viihde-elämyksiä ja erilaisia aktiviteetteja tai vain rentoa lomailua. Majoittua voi entisöidyssä historiallisessa Kartanohotellissa, tai täysin remontoidussa Kylpylähotellissa. 

Teksti: Maija-Liisa Saksa

 

https://www.runni.fi/

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Multimedia

Multimedia