Omavaraisen suunnittelun ja tuotannon ansiosta Nordautomation hallitsee projektien koko arvoketjun

Report this content

Nordautomation Oy on vuonna 1991 perustettu puunjalostusteollisuuden kokonaisvastuullisiin projektitoimituksiin erikoistunut yritys ja markkinoiden johtava tukinkäsittelytekniikan toimittaja, joka alati kehittää toimintaansa.

Yrityksen juuret ovat 1970-luvulla, jolloin Pauli Ojala perusti alan suunnittelutoimiston Kristiinankaupunkiin, joka toimii edelleen hallinnollisena pääpaikkana. Henkilöstöä siellä on 30 henkeä kone-, sähkö- ja automaatiosuunnittelussa sekä myynti-, markkinointi- ja projektijohtotehtävissä. Yrityksen oma tuotantolaitos sijaitsee Alajärvellä, missä osaavia työntekijöitä on tällä hetkellä 60. 

”Yli puolet liikevaihdostamme tulee viennistä.” 

Yrityksen toimintaa parantaviin tiloihin ja tuotantovälineisiin investoitiin vuonna 2016 yli 3 miljoonaa euroa. Tarpeiden mukaista tuotantotilaa on nyt yhteensä 10.800 neliötä 4.25 hehtaarin kokoisella asfaltoidulla tontilla, halleissa on korkeutta 7 metriä ja nostokapasiteettia jopa 40 tonnia. Nylandissa, Ruotsissa, puolestaan sijaitsee Nordautomation Oy:n tytäryhtiö Nordautomation AB. Lisäksi lähialueilta löytyy joukko erikoistuneita alihankkijoita.

Toimittaa minkä lupaa

Nordautomation suunnittelee ja toteuttaa teknisiä ratkaisuja tukinkäsittelyyn, joissa huipputason suorituskyky yhdistyy kestävyyteen ja luotettavuuteen. 

– Asiakkaamme odottavat meidän ymmärtävän heidän tarpeensa ja vaatimuksensa ja tarjoavan heille toimintavalmiin avaimet käteen -ratkaisun. Tiimimme tuo pöytään kokemuksensa, teknisen osaamisensa ja kokonaisvaltaisen näkemyksensä projektin sisällöstä ja laitesijoittelusta päästäksemme osapuolten kannalta parhaaseen ratkaisuun, Ojala kuvaa. Ojalan mukaan yrityksen toimintaa ohjaa korkea työmoraali ja luotettavuus. 

– Kokonaisen tukinkäsittelylaitteiston toimittaminen, laatu- ja kapasiteettivaatimukset täyttäen, on haastava projekti. Myös sovitusta aikataulusta kiinnipitäminen on elintärkeää. Henkilöstömme on tästä varsin tietoinen ja sitoutunut toimittamaan lopputuloksen luvatusti.

Kohti uusia markkinoita

Yritys toteuttaa parhaillaan maailman pisintä (0,5km) modernia (3D ja röntgen-mittaus) tukinlajittelulaitosta kotimaahan. Tukinkäsittelylaitteistoja viedään myös ulkomaille, kiitos vaikuttavien projektireferenssien. 

– Yli puolet liikevaihdostamme tulee viennistä. Lähimarkkinat löytyvät Suomen lisäksi Ruotsista ja Norjasta, etäisin projekti Australiasta. Lupaavia neuvotteluja käydään Uudessa-Seelannissa, Chilessä ja Etelä-Afrikassa, Ojala summaa. Tuotesegmenttiä on täydennetty myös pienempitehoisilla tukinkäsittelylaitteistoilla. Lisäksi ratkaisuja toimitetaan sellu- ja vaneripuiden mittaus- ja käsittelyasemiin sekä energiapuiden vastaanottokäsittelyyn. Nordautomation kehittää jatkuvasti osaamistaan sekä tuotteistaa asiakkailleen heidän tuotantolinjoihinsa uusia ohjaus-, automatisointi- ja virityspalveluita. Myös henkilöstön valmiuksia ollaan merkittävästi kehittämässä ja kansainvälistämässä, esimerkiksi seitsemän projektipäällikköä on suorittamassa kansainvälistä IPMA-sertifiointia. Vuosi 2016 oli Nordautomationille tuottoisa; liikevaihtoa kertyi noin 15 miljoonaa euroa.

 www.nordautomation.fi

  • Yrityksen nimi: Nordautomation Oy
  • Liikevaihto: 15 miljoona euroa vuonna 2016
  • Työntekijämäärä: 90 henkeä
  • Liiketoiminta-alueet: puunjalostusteollisuuden kokonaisvastuulliset projektitoimitukset avaimet käteen -periaatteella
  • Päämarkkina-alueet: Skandinavia
  • Vienti%: yli 50%

---

Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/omavaraisen-suunnittelun-ja-tuotannon-ansiosta-nordautomation-hallitsee-projektien-koko-arvoketjun/ 

Yhteydenotot:

Pauli Ojala
Managing Director
Phone. +358 (0)20 7616 201
Mobile +358 (0) 40 551 2901
pauli.ojala(at)nordautomation.fi

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija


Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Nordautomation Oy on vuonna 1991 perustettu puunjalostusteollisuuden projektitoimituksiin erikoistunut yritys ja markkinoiden johtava tukinkäsittelytekniikan valmistaja. Tuotamme teknisiä ratkaisuja, joissa huippuluokan suorituskyky yhdistyy toimintavarmuuteen ja kestävyyteen.
Tweettaa

Lainaukset

Yli puolet liikevaihdostamme tulee viennistä. Lähimarkkinat löytyvät Suomen lisäksi Ruotsista ja Norjasta, etäisin projekti Australiasta.
Pauli Ojala