Osaamisen hallinta ratkaisee teollisten työpaikkojen suunnan

Report this content

Digitalisaatio on harvoin listan kärjessä silloin, kun etsitään keinoja estää teollisten työpaikkojen katoaminen halvemman kustannustason maihin. Neljäs teollinen vallankumous tarjoaa kuitenkin aivan uudenlaisia mahdollisuuksia arvontuotannon pitämiseksi Suomessa. 

– Teollisuusyritysten järjestelmät ja toimintaympäristöt, kuten koko länsimainen yhteiskunta, ovat kiihtyvässä murroksessa, kertoo Lemonsoftin tuotehallintajohtaja Pauli Siirtola

– Tämän päivän ekaluokkalaisista kaksi kolmasosaa menee aikanaan työhön, jota ei tänä päivänä ole olemassa. Samalla työikäisten määrä vähenee tahtia, jota työperäinen maahanmuutto ei yksin pysty korvaamaan. 

Uudistuminen, myös teollisuusyrityksissä, on siis välttämätöntä. Tekoälyn ja digitalisaation kaltaiset, neljättä teollista vallankumousta ilmentävät työkalut voivat entisestään tehostaa yritysten toimintoja. 

Älä siirrä tuotantoa, vaan erikoistu 

Erikoistuminen tuo prosessiin lisäarvoa, joka vähentää tuotannon siirtämisen kannattavuutta; poistamalla tuottamattomia työvaiheita voidaan työpaikkoja pitää Suomessa. 

Vanhaan kolmikanta-ajatteluun tuo yhtälö ei automaattisesti istu, mutta Pauli Siirtola huomauttaakin, että uusien haasteiden edessä oleva yhteiskunta joutuu väistämättä ajattelemaan asioita joustavammasta näkövinkkelistä. Digitalisaatio tarjoaa koko ajan enemmän työkaluja sellaisen lisäarvon tuottamiseen, joka puoltaa tuotannon pitämistä siellä, missä tämä erikoisosaaminenkin on. 

– Rutiinitehtäviä poistuu väistämättä, kun tekoälyn kaltaiset ratkaisut pystyvät ottamaan niitä hoidettavakseen. Samalla tuottavuus kuitenkin kasvaa ja työvoiman uutta kysyntää syntyy uusien tehtävien kautta. Arvontuotannon ketjusta tulee tehokkaampi ja tarkoituksenmukaisempi. 

Verkottuminen on tulevaisuuden työkalu 

Oman roolin kehittäminen on ratkaisevaa, ja siinä verkottumisen rooli korostuu. Pauli Siirtolan mukaan verkottuminen auttaa mm. uudenlaisten työskentelytapojen omaksumisessa ja hallinnassa. Työtä tehdään tulevaisuudessa yrittäjämäisemmin, usealle työnantajalle, koska osaaminen ja asiantuntijuus korostuvat rutiininomaisen suorittamisen sijaan. 

Verkottumisen suurin lisäarvo on läpinäkyvyyden parantamisessa läpi koko arvoketjun, myös yritysten välillä. Tämä auttaa niin hiomaan prosesseja kuin tukemaan päätöksentekoa – toisin sanoen, kasvattamaan kilpailukykyä ja viemään toimintaa uudelle tasolle. 

Pauli Siirtola korostaa kuitenkin, että se asia, jonka mukana muutokseen sopeutuminen ja mahdollisuuksien hyödyntäminen seisoo tai kaatuu, ei kuitenkaan löydy yksin teknologiasta. 

Tarvitaan myös uudenlaista asennetta ja päättäväisyyttä hyödyntää digitalisaatiota tulosta tuottavalla tavalla. 

– Osaamisen hallinta ja jatkuvaan kehittymiseen sitoutuminen ratkaisevat, niin yritys- kuin yksilötasolla. Ihmisten on voitava ja haluttava ottaa henkilökohtaista vastuuta siitä, että he tekevät oikeita asioita mahdollisimman hyvin, ja yritysten tulee tukea tätä sataprosenttisesti. Vain sitä kautta voi suomalaiselle yritysmaailmalle avautua uusia reittejä kehittymiseen ja kansainväliseenkin menestykseen. 

Teksti: TimoMansikka-aho

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia