Pihlajalinnan Ikipihlaja-kodeissa ikäihmisten arkeen kuuluu yhdessä tekeminen

Report this content

Pihlajalinnan Ikipihlaja-kodeissa ikäihmisten arkeen kuuluu yhdessä tekeminen. Kokemäellä sijaitsevan Ikipihlaja Kuusaman viihtyisässä olohuoneessa soi haitari ja yhteislaulu, keittiössä tehdään pullaa. Virikkeiden sijasta Ikipihlaja-kodeissa uskotaan tavallisen toimeliaan arjen voimaan.

– Me emme hoida ihmisiä toimintakyvyttömiksi, vaan arkea eletään yhdessä tehden. Ikipihlajan kuntouttava työote tarkoittaa sitä, että leivomme yhdessä, ruoka katetaan kauniisti pöytään ja teemme pihatöitä. Niitä tavallisia arjen askareita, joita ikäihmiset kotonaankin ovat tottuneet tekemään, kertoo Ikipihlajan liiketoimintajohtaja Hanna Aschan.

Kuusama-kodin vihreitä seiniä peittävät tutuista asioista muistuttavat taulut: kesäisiä laitureita, maaseutumaisemia, maitokärryjä ja eläimiä. Viherkasvit ja mukavat sohvaryhmät kutsuvat istumaan. Niemen Tehtaiden kanssa yhdessä tuotetut huonekalut, taulut ja kodin tekstiilit ovat saaneet ideansa suomalaisesta luonnosta.

– Jokainen Ikipihlaja-koti on omannäköisensä. Ajatuksena on, että Ikipihlaja on ikäihmisen koti, jossa palvelemme heitä parhaamme mukaan, hän sanoo.

Arkea ja juhlaa

Arjen lisäksi Ikipihlaja-kodeissa järjestetään yhteisiä juhlia ja tapahtumia omaisten ja vapaaehtoisten kanssa. Vierailuaikoja ei ole, joten omaiset ovat aina tervetulleita yhteiseen toimintaan. Kodeissa vierailee myös eläimiä.

– Jokaisen asukkaan syntymäpäiviä vietetään kakkukahvilla. Kerran kuukaudessa on hartaustilaisuus. Kun asukas kuolee, hänelle pidetään muistotilaisuus. Toukokuussa täällä on puutarhatapahtuma, jolloin laitamme yhdessä kesäkukat pihalle. Sen jälkeen tarjolla on paellaa pihalla, jos sää sallii, kertoo Kuusama-kodin yksikönjohtaja Anne Lehtonen-Vinqvist.

Tapahtumien sisältö riippuu henkilökunnan, omaisten ja vapaaehtoisten kiinnostuksen kohteista. Haastattelupäivänä SPR:n vapaaehtoinen hanuristi laulattaa asukkaita olohuoneessa. Jumppatuokiot ovat myös suosittuja.

– Ikipihlajassa jokainen asukas voi elää yksilöllisesti. Täällä voi nukkua pitkään ja saada omaan tahtiin aamupalaa, Lehtonen-Vinqvist sanoo.

Ikipihlajan tehostettuun palveluasumiseen kuuluvat mm. lääkäripalvelut ja tarvittaessa fysio- ja toimintaterapiaa sekä kampaajan ja jalkahoitajan palvelut.

– Oma henkilökunta tekee kampauksia ja lakkaa kynsiä. Ikipihlajissa painopisteenä on kouluttaa lähihoitajia muistisairauksiin ja saattohoitoon sekä erilaisiin palveluihin aromaterapiasta hierontaan. Korostamme hoidollisia menetelmiä lääkkeiden sijaan, Aschan kertoo.

Ikipihlajassa toiminnan ytimessä on asukkaiden ja henkilökunnan keskinäinen kunnioitus ja läsnäolo. – Kohtaamme asiakkaan tasavertaisena aikuisena. Tärkeintä on nähdä muistisairauden taakse, hän muistuttaa. Teksti: Editori.fi

Yhteydenotot: Pihlajalinna Terveys Oy, p. 0400 358815

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija

Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
 . Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Tehostettu palveluasuminen ja kotihoito
Tweettaa

Lainaukset

Jokainen Ikipihlaja-koti on omannäköisensä. Ajatuksena on, että Ikipihlaja on ikäihmisen koti, jossa palvelemme heitä parhaamme mukaan
Hanna Aschan, Ikipihlajan liiketoimintajohtaja