Plantui tuo kasvun ihmeen kaikkien ulottuville

Report this content

Suomalaisen Plantuin valmistama Smart Garden on innovatiivinen minikasvihuone, jossa maukkaat salaatit, yrtit ja syötävät kukkaset kasvavat iloisesti ja nopeasti kotona. Näin kasvun ihme on kaikkien ulottuvilla.

Ajatus Plantui-älypuutarhasta syntyi vuonna 2007, kun idean isä Janne Loiske ihasteli kesämökkinsä kasvimaalla kasvattamiaan kasveja. Urbaanina kaupunkilaisena hän pohti, kuinka oman kotipuutarhan voisi ulottaa osaksi kaupunkilaisten elämää, sillä Loiskeen mielestä jokainen ansaitsee puutarhan. Tästä sai alkunsa suomalainen Plantuin älypuutarhakonsepti, joka valloittaa nyt maailmaa.

Plantuin avulla onnistut

Plantuin nerokkaan järjestelmän avulla yrttien, salaattien ja syötävien kukkasten kasvattaminen onnistuu ympäri vuoden helpommin kuin koskaan. – Plantui on sisätiloihin suunniteltu, vesiviljelyyn perustuva älypuutarha, jossa yrtit, salaatit ja syötävät kukkaset kasvavat valmiista siemenkapseleista. Puutarhanhoito on siistiä, koska multaa ei tarvita ja laitteen älykäs led-valaistus ja automaattinen pumppu mahdollistavat kasvien kasvatuksen siemenestä sadonkorjuuseen 4-8 viikossa. Kasvun iloa on helppo seurata ja tuloksia syntyy nopeasti, Plantui Oy:n kaupallinen johtaja Johanna Siltala kertoo.

Muutakin kuin laite

Plantui-konseptiin kuuluu laitteen lisäksi tarkoin valitut ja testatut kasvit. Sen lisäksi Plantui jakaa kotipuutarhureille parhaan tietämyksensä kasveista ja niiden hoidosta. – Jaamme verkossa hoito-ohjeita, tarinoita ja reseptivinkkejä. Meillä on verkossa myös Chat-palvelu, jossa kysymyksiin vastaa oma puutarhurimme.

Lapsille oma Muumi-puutarha

Markkinoilla olevassa Plantui 6 Smart Gardenissa voi kasvattaa kerralla kuutta eri kasvia. Kyseinen tuote lanseerataan marraskuussa myös Japanin ja Singaporen markkinoille. Joulumarkkinoille Plantui lanseeraa pienemmän Plantui 3 Smart Gardenin sekä lapsille suunnatun Moomin Garden 3:n, jonka avulla lapsetkin voivat kokea kasvattamisen iloa. Muumipakkauksen mukana tulee yhdeksän kasvia ja sympaattinen Muumi-satukirja.

Plantuin tuotteita voi tilata mm. osoitteesta www.plantui.com. Moomin Garden 3 löytyy pian myös www.moomin.com -verkkokaupasta sekä Helsingin Forumin kauppakeskuksen Moomin Shopista.

Teksti: www.editori.fi/kv

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija


Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
 . Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Plantui on design ja foodtech yritys, joka on erikoistunut kasvatusprosessiin ja viljelyyn sisätiloissa. Plantui is a Design & Food Tech company with focus on the growth process in hydroponic indoor gardening.
Tweettaa

Lainaukset

Plantui on sisätiloihin suunniteltu, vesiviljelyyn perustuva älypuutarha, jossa yrtit, salaatit ja syötävät kukkaset kasvavat valmiista siemenkapseleista.
Johanna Siltala, kaupallinen johtaja, Plantui Oy