Sähkötöitä yrityksille ja yksityisille

Loistoset Oy:n toimitusjohtaja Stina Nikamaa pitää yrityksen vahvuutena joustavuutta.



– Pystymme lyhyelläkin varotusajalla vastaamaan asiakkaan tarpeisiin.

– Työntekijämme ovat vuosia alalla toimineita alan ammattilaisia, joilla ovat hallinnassa laajasti erilaiset sähkötyöt. Heidät voi laittaa tästä johtuen vaativiinkin sähkötöihin. Työntekijät ovat myös joustavia, osaavat reagoida nopeisiin tilanteisiin ja käänteisiin sekä muuntautumaan niiden mukana, Nikamaa toteaa. 

Loistoset panostaa myös laatuun ja kustannustehokkuuteen sekä yrityksen että asiakkaiden suuntaan.

Meillä on erittäin tarkka oma laadunvalvonta, josta ei tingitä. Kun hintakilpailu on niin kovaa alalla tällä hetkellä, niin on tärkeää erottua laadulla. Kustannustehokkuutta saadaan lisättyä niin, että yrityksen työntekijät ovat aina fyysisesti työmaalla, ja tästä johtuen saadaan läpimenoaikaa lyhyemmäksi, ja se vaikuttaa tehokkuuteen, Nikamaa kertoo.

Yritysasiakkaat ovat suurin osa liikevaihdollisesti, ja Nikamaan mukaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Esimerkiksi liiketilamuutoksia yritys tekee paljon. Kiinteistöjen korjaukset ovat myös kasvava sektori. Kuluttaja-asiakkaat ovat myös merkittävä osa yrityksen asiakaskuntaa. 

Vanhoissa kiinteistöissä on paljon uusimista kaipaavia asennuksia ja laitteita, jotka jo turvallisuuden kannalta vaativat jatkuvaa uusimista. Tämän lisäksi tuotteet kehittyvät nykypäivänä kovaa vauhtia. 

Meidän kasvumme on ehkä tapahtunut jo pari vuotta sitten. Silloin tuplasimme liikevaihdon vuodessa. Jatkossa kasvu on ehkä liikevaihdon ja henkilöstön kannalta pientä, ja enemmänkin tuottavuuden kasvua. Kasvussa vaikeinta on kasvun hallitseminen, Nikamaa pohtii.

Meillä on töissä hyvä meidän näköinen, vakiintunut porukka. Minun ajatukseni on, että yritykseen olisi kiva tulla töihin, ja että yritys on meidän yhteinen juttu, Nikamaa korostaa. Teksti: Jouni Suolanen

www.loistoset.fi

 

Kuvassa: Jyväskyläläiset yrittäjänaiset ovat kavereita ja tapaavat yhä säännöllisesti. Kuvassa vasemmalta toimitusjohtaja Aino Kaunikkila, Urakointi Kaunikkala Oy, toimitusjohtaja Hanne Toukoaho, Seppäkoski Oy ja Stina Nikamaa, Loistoset Oy.

---
Editori Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija
. Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat. www.editori.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia