Sanapolusta muutoksen punainen lanka

Report this content

Kuuntelu, itse-empatia, tavoite, todellisuus, pystyvyysusko (tarkoittaa -sinä onnistut!) ja hiljaisuus. Lääkäri Jaana Pelkosen mukaan nämä termit ovat jokaiselle muutosta havittelevalle tärkeitä. Sanojen tärkeysjärjestys on oleellinen: kun niiden merkitys avautuu, ihminen on ymmärtänyt jotain itsestään. Kyseisen sanapolun avulla syntyy siis muutoksen punainen lanka ja elämän uudistaminen voi alkaa.


”Olen muutoksentekijän sitkein kannustaja ja haluan tehdä yhteisestä matkasta iloisen ja tuloksellisen”, sanoo Jaana Pelkonen (vas.). Kuvassa ovat mukana myös psykoterapeutti-psykologi Miia Viiru sekä työfysioterapeutti-työvalmentaja Sanna Rossi.

 

– Me tuemme ja kannustamme helposti muita, mutta vaadimme itseltämme liikaa. Tämä saa meidät helposti uskomaan, että kaikki muut ovat paljon meitä parempia. Itse-empatia voi olla vaikeaa aluksi, toteaa Pelkonen. 

Työterveyslääkärinä toimiessaan hän on kohdannut paljon ihmisiä, joilla on stressiä työstä ja kotiasioista. Monilla myös elintavat kaipaisivat remonttia. Jos ihmisiä vain kehottaa lopettamaan tupakanpolton, lisäämään liikuntaa ja vähentämään alkoholin käyttöä, ei muutos onnistu. Kun voimavarat ovat vähissä, kannattaa käytännössä ensin ladata “akku”.

– Se latautuu parhaiten, kun teet arjessasi sitä mikä saa sinut syttymään, innostumaan ja missä olet hyvä. Kun on jo latinkia, on aika yhdessä tarttua härkää sarvista!

– Jokainen ihminen tarvitsee kuuntelijaa, ymmärtäjää ja tukea muutoksessaan, oli tavoitteena sitten mikä tahansa elämänlaatua ja hyvinvointia lisäävä asia. Vuorovaikutus on tärkeää ja lääkärin tai ystävän rohkaisu kannustaa jatkamaan. Pelottelu tai traumatisoiva hätkähdyttäminen ei auta ihmisiä muutokseen, vaikka valitettavasti sitäkin näen tehtävän.– Rohkaisuksi ja positiivisen vireen ylläpitämiseksi meillä Voimautus Oy:ssä onkin saatavilla kannustavia postikortteja, kirjanmerkkejä ja ekologisia jääkaappimagneetteja. Vaikka ne saattavat joistakin vaikuttaa hömpältä, on niiden sisältö kuitenkin täyttä asiaa. Jos puolisoltaan tai ystävältään saa kannustavan ”Sinä onnistut” kortin, luo se uskoa hyväksytyksi tulemiseen ja muutoksen toteutumiseen, vakuuttaa Pelkonen.


Voimautuksen nettisivuilta voi tilata kannustavia kirjamerkkejä, kortteja ja pahvisia jääkaappimagneetteja itselleen tai lahjaksi.

– Uskalla unelmoida rohkeasti tavoite! Olemme tässä usein liian vaatimattomia. Ota osatavoitteita ja palkitse itseäsi jo niihin pääsystä. Päätä myös alussa, mitä saat pääpalkinnoksi.

Tärkeintä muutosprosessin onnistumisen kannalta on motivaation ylläpitäminen, jota voi vahvistaa ristiriitaa korostamalla. Tavoite vastaan todellisuus! Jos ei katso peiliin, voi itsensä mieltää todellisuutta hoikempana. Saattaa tupakalle mennessään sanoa huomaamatta muulle perheelle, että käy ulkona haukkaamassa raitista ilmaa.

Myös omaa alkoholin kulutustaan saattaa verrata vähintään saman verran käyttäviin, tai jopa suurkuluttajiin. ”Eihän se silloin niin kovin paljoa voi olla”, monet puolustelevat itseään.  Alkoholi tappoi 1269 miestä ja 414 naista v. 2018. Korona on tappanut nyt 336!

– Tärkeää on erityisesti iän tullen riittävä palautuminen, jotta elimistö ei ole stressitilassa. Akkukin pysyy latingissa paremmin. Liian isoja paloja ei kannata yrittää kerralla. Väitänkin, että muutos on iloinen ja helppo toteuttaa, kun prosessi etenee pienin akselin eikä ihminen ole stressaantunut. Kun muutosprosessi käynnistyy onnistuneesti, lisää se voimavaroja sekä synnyttää luonnollisen imun jatkaa. Moni onkin harmitellut tässä vaiheessa, ettei tullut aloittaneeksi aiemmin, kertoo Pelkonen.

 

Kinnulassa on DreaMe -”ravintola”, jossa ihmiset voivat tavata toisiaan kahvikupin tai alkoholittoman juoman ääressä. Ravintolassa ”päihdytään” seurasta ja iloisista sekä sosiaalisista tapahtumista, ei alkoholista!

Jaana Pelkosen perustama Voimautus Oy tarjoaa palvelujaan kaikille elämässään muutosta haluaville. Yrityksellä on terveydenhuollon lupa tehdä mm Kuntoon- ja Mikä mua vaivaa -tarkastuksia, joissa saa kipinää ja yksilöllisiä ohjeita elämäntapamuutokseen. Tulet kuulluksi ja ymmärretyksi. – Lupaukseni mukaisesti olen muutoksentekijän sitkein kannustaja, ja haluan tehdä yhteisestä matkasta iloisen ja tuloksellisen. Yksilövalmennuksen lisäksi tarjoamme myös räätälöityjä palveluja yrityksille sekä kunnille ja eläkevakuutusyhtiöille mm. yhteisen ryhmätoiminnan kehittämiseksi. 

Miesmarkkinat – lataa äijä akkusi ja pidä hauskaa! 

Kinnulassa 9.-11.7.2021 

Uudenlainen miesten terveys-hyvinvointi-elämänlaatu -tapahtuma 

Tapahtuma on tarkoitettu kolmen sukupolven vuosittaiseksi kesän kohokohdaksi. Pe 9.7.2021 esiintyy mm. Erja Lyytinen, muut artistit, esitykset ja juontajat vahvistuvat myöhemmin. Tapahtumassa esillä miesten harrastuksia messukojuissa, lisäksi markkinat myyntikojuineen ja kisaillakin voi. Yllätys-GOAL -tapahtumassa tarjotaan jotain spesiaalia niille elämänmuutoksen tehneille, jotka ovat päässeet yhdeksän kuukauden aikana tavoitteeseensa Haastan suomalaiset nyt 9kk.n muutosmatkalle kanssamme! Näytetään joukkovoiman avulla mihin kansakuntana pystymme. Mies tai Nainen! Ilmoittaudu ennen hirvenmetsästyksen alkua 12.10.2020 mennessä ja lähde kanssamme iloiselle laiskan muutosmatkalle. Täytä tietosi nettisivulla www.voimautus.fi kohdassa Lähde kanssamme Lentoon! 

Yhteyshenkilö:            Jaana Pelkonen, jaana.pelkonen@voimautus.fi, 041 5475404

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Multimedia

Multimedia