Suuntana paras palvelu? Seuraa Lindströmiä

Report this content

Euroopan tekstiilipalvelualan johtotähtiin kuuluva Lindström on 170-vuotias perheyritys ja kiertotalouden vahva suunnannäyttäjä, jonka toimintaa ohjaa tyytyväinen asiakas.

Vice President Pasi Saarinen uskoo palvelukulttuurin kehitykseen.

Kun Lindström Oy:n Vice President Pasi Saarinen puhuu hyvästä asiakaskokemuksesta, kannattaa kuunnella:

– Vuonna 2018 meillä oli myynnissä kuudes ennätysvuosi peräkkäin. Samaan aikaan meidät valittiin vuoden myyntiorganisaatioksi. Palkinnon perusteena oli panostus asiakaskeskeiseen ja innovatiiviseen myyntityöhön, vastuullisuus ja digitaalisuuden hyödyntäminen. 

Näiden teemojen saattelemana myös Lindströmin tulevaisuus on valoisa. Uusista innovaatiopalveluista ja vahvasta vastuullisuuden perinteestä yksi esimerkki on Lindströmin kehittämä pantillinen ostoskassi, joka on tavoittanut jo tuhansia suomalaisia. Yhteisenä tavoitteena on muovin vähentäminen. Ajan hermoilla on myös yrityksen innovatiivinen ote automaatioon: Lindströmillä on kasvava määrä sekä työvaatteiden älyvarastoja että älykkäitä wc-tiloja Suomen suurimman sensoriteknologiaan perustuvan IoT -verkon myötä.

Hyvinvointi auttaa menestymään – tulevaisuus tehdään yhdessä

Lindström valittiin yleisöäänestyksellä vuoden 2019 palveluverkostoyritykseksi. Jatkossa tavoite on entistäkin yhteisöllisemmän ja toisaalta henkilökohtaisemman palvelukulttuurin edistäminen. Tätä tavoitetta kehittämään on luotu esimerkiksi Lindström Lounge -yhteisö.

– Parhaat innovaatiot syntyvät silloin, kun ihmiset kohtaavat organisaatiorajojen yli. Lounge kokoaa vuosittain yli tuhat ammattilaista eri toimialoilta pohtimaan tulevaisuutta ja sen tuomia mahdollisuuksia. Tavoitteemme on luoda yhdessä innovaatioita ja kehittää sekä parempaa henkilöstö- että asiakaskokemusta, kuvailee Saarinen. 

Vuonna 2020 järjestetään noin 100 Lindström Lounge -innovaatiotyöpajaa ympäri Suomea.

Haluatko lisätietoja innovaatioyhteisöstä, joka tähtää yhteiseen kasvuun?

Esimerkkinä Lindström Lounge: lindstromgroup.com/fi/tiedotteet/innovaatioyhteiso

Lindström Oy on vahvassa kansainvälisessä kasvussa oleva suomalainen perheyritys, jolla on 4300 työntekijää 24 eri maassa.

Lue lisää Lindströmistä: lindstromgroup.com/fi/yritys

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia