Tutkimus lisää taideteoksen arvoa

Report this content

Jokainen arvotaiteeseen sijoittava voi nyt löytää tieteelliset vastaukset taideteoksen ajoitukseen, alkuperään ja aitouteen liittyviin kysymyksiin. Kansainvälisiä palveluja tarjoavan RECENARTin perusteelliset tutkimukset varmistavat, että taideteoksen ostaja saa todella sitä mitä haluaa.

Jyväskylän yliopiston RECENART – Research Centre for Art haluaa Euroopan parhaaksi ja laadukkaimmaksi tieteelliseksi taideteosten tutkimuskeskukseksi. Sen monitieteellinen tutkimustiimi koostuu taidehistorian, luonnontieteiden ja tietotekniikan asiantuntijoista.

Tiimin käytössä on Euroopan monipuolisin tieteellinen laitevalikoima, jonka avulla voidaan 17 eri menetelmällä tutkia erilaista taidetta. Esimerkiksi teoksen alkuainekoostumus voidaan analysoida tarkasti. Optisia menetelmiä käyttämällä voidaan puolestaan kuvantaa maalaus ja saada näkyviin esimerkiksi taiteilijan alkuperäisiä suunnitelmia ja siihen tehtyjä muutoksia, päällemaalauksia jne.

Löysimme Claude Monet´n signeerauksen ja vuosiluvun Gösta Serlachiuksen taidesäätiön omistamasta Heinäsuova ilta-auringossa –teoksesta.
Myös pigmentit analysoitiin. Teosta on arveltu Monet´n työksi ja nyt se on varmistunut, kertoo commercial advisor Laura Aineslahti keväisestä löydöstä.

– Emme tutki pelkästään teosten aitoutta, vaan pystymme myös selvittämään erilaisten taideteosten, myös keraamisten ja metallisten, valmistumisen ajankohtaa ja valmistuspaikkaa sekä tekijyyttä. Tässä auttaa mm. alkuaineanalyysi. Pigmentit, eli väriaineet, ovat aikansa innovaatioita ja niitä on käytetty aikojen kuluessa eri paikoissa eri tavoin, selvittää project manager, art history Tiina Koivulahti. Hän korostaa, että RECENARTin monipuolisen mobiililaitteiston avulla taideteoksia voidaan tutkia missä päin maailmaa tahansa

Kaikesta tutkimuksesta asiakas saa aina käyttöönsä tieteellisen raportin.

Nanotunnistus arvoteoksiin

RECENART on innovoinut uuden taideteosten merkintämenetelmän, joka on mahdotonta väärentää. Kyseessä on nanoteknologiaan perustuva seos, jota ei voi kopioida.

– Merkintä ei vahingoita teoksia millään tavalla ja sitä voidaan käyttää myös mitä erilaisimpiin luksustuotteisiin, joiden alkuperätieto halutaan säilyttää ja varmentaa, kertoo Aineslahti.

RECENART on saanut kehitystyöhönsä Tekesin rahoitusta. Kaikille taiteensa tutkimuksesta kiinnostuneille tämä taiteentutkimuskeskus on avoinna kesällä 2016.

RECENARTin tutkimustiimi koostuu taidehistorioitsijoista ja luonnontieteilijöistä, sekä tietotekniikan asiantuntijoista. Tiimin jäsenet työskentelevät professoreina, yliopiston lehtoreina ja dosentteina Jyväskylän yliopistossa. Tutkimustiimi hyödyntää Jyväskylän yliopistossa olevaa teknologiaa vastaten taiteen ajoitus-, aitous- ja alkuperäkysymyksiin.

• RECENART käyttää tutkimuksessaan tällä hetkellä 17 eri kuvantamis- ja materiaalitieteellistä tutkimusmenetelmää. Nanoteknologiaan perustuva merkintätuoteinnovaatio turvaa aidon teoksen tai luksustuotteen alkuperän. Tutkimustiimi koostuu 13 alansa huipusta tieteentekijästä.

Yhteydenotot: RECENART - Research Centre for Art, +358 40 750 6415
Teksti: Editori.fi

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija


Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
 . Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

RECENART tutkii taidetta tieteellisin metodein ja tarjoaa palvelujaan kansainvälisesti kaikille, jotka tarvitsevat tietoa arvotaiteensa ajoituksesta, alkuperästä ja aitoudesta. Monitieteellisessä tutkimustiimissä on tutkijoita taidehistoriasta, luonnontieteistä ja tietotekniikasta.
Tweettaa

Lainaukset

Löysimme Claude Monet´n signeerauksen ja vuosiluvun Gösta Serlachiuksen taidesäätiön omistamasta Heinäsuova ilta-auringossa –teoksesta.
Laura Aineslahti, commercial advisor, RECENART - Research Centre for Art