Unelmat todeksi artesaanityylillä

Report this content

Matkustusrajoitteisen kesän jälkeen halutaan matkailusta nauttia korkojen kera; kun kotona on jouduttu odottamaan jo liiankin kauan, ihan tavanomainen ei välttämättä enää riitä.

– Nyt haetaan entistä elämyksellisempiä kohteita ja kattavaa palvelua myös paikan päällä, kertoo Helin Matkat Oy:n toimitusjohtaja Toomas Tärk

– Kaukaiset kohteet ja pieteetillä suunniteltu matkaohjelma tarjoavat mahdollisuuksia toteuttaa unelmia tavalla, jollaiseen ei aiemmin välttämättä viitsitty paneutua.

Kasvavat odotukset ja kohonnut vaatimustaso eritoten lomamatkan turvallisuudesta ovat nostaneet myös Helin Matkojen kaltaisten, erikoistuneiden ja asialleen omistautuneiden toimijoiden roolia. Tämän päivän unelmamatkoja ei poimita katalogista, vaan ne mietitään entistä yksilöllisemmistä lähtökohdista.

“Joustava palvelumallimme varmistaa sekä parhaat ja turvallisimmat kohteet että ajantasaiset tiedot kohdemaan tilanteesta.– Ihmisillä on haavekuva idyllisestä, persoonallisesta kohteesta, jossa voi turvallisesti viettää ainutlaatuiset häät, merkkipäivät tai ihan vain hyvin ansaitun loman, Toomas Tärk kertoo.
 
Helin Matkat Oy:n toimitusjohtaja Toomas Tärk kertoo, että ihan tavanomainen matkaohjelma ei välttämättä enää riitä.

– Kokeneet ammattilaisemme tietävät vaihtoehtoja ja osaavat rakentaa ikimuistoisen kokonaisuuden; sellaisen, jossa kaikki on suunniteltu valmiiksi, juuri niin yksityiskohtaisesti kuin asiakas tahtoo. Helin Matkoilla on tästä jo yli 36 vuoden kokemus.

Helin Matkojen kaltaiset matkailualan artesaanit ovat tilanteen tasalla myös silloin, kun koronakevään aiheuttama epävarmuus häiritsee täysipainoista unelmointia.

– Joustava palvelumallimme varmistaa sekä parhaat ja turvallisimmat kohteet että ajantasaiset tiedot kohdemaan tilanteesta. Olemme räätälöineet kaikki tuotteemme niin, että ne tarjoavat kattavan turvan myös silloin, jos tilanne muuttuu matkustamisen aikana.

 

Teksti: Timo Mansikka-Aho  

Julkaisuvapaa heti.

Helin Matkat

Helin Matkat on erikoistunut laadukkaisiin ja yksilöllisesti räätälöityihin matkoihin eri puolille maailmaa.

Yrityksen verkkosivut

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Multimedia

Multimedia