Uudet haasteet saavat tikittämään

Report this content


Luota itseesi ja tartu rohkeasti uusiin haasteisiin on ollut kantava ajatus UPM Biopolttoaineiden liiketoimintajohtaja Sari Mannosen työuralla. Se on vienyt hänet pitkälle.
 



Mannonen on luotsannut metsäjätti UPM:n biopolttoaineiden liiketoimintaa vuodesta 2016. UPM:llä hän on työskennellyt seitsemän vuotta erilaisissa työrooleissa. – Työni on ollut pitkälti vaikuttamista, myyntiä, alan ymmärryksen lisäämistä ja eritoten viestin viemistä maailmalle, miksi puupohjaiset biopolttoaineet ovat kestävä ratkaisu. Olen työskennellyt pääosin myynnin, markkinoinnin ja asiakkuuksien parissa ennen nykyistä pestiäni. 

Aiemman työuran varrelta Mannosen takataskusta löytyy 15 vuoden kokemus kansainvälisen myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä. - Myynti ja markkinointi ovat olleet aina sydäntäni lähellä – ja ovat sitä edelleen. Toisaalta rakastan myös rakentaa uutta, oli sitten kyse liiketoiminnasta, tuotteista tai konsepteista. Se on ollut leimallista koko työuralleni ja pitänyt minut liikkeessä. Minulle on myös tärkeää, että voin tehdä töitä ihmisten ja asiakkaiden parissa. Aiempi työkokemukseni ja nykyinen liiketoiminnan vetäjän roolini UPM:n uudella bisnesalueella ovat nyt sellainen kombinaatio, josta nautin täysin siemauksin! 
 

Kurota hieman korkeammalle 

Mannosen myynti- ja markkinointipainotteinen työura on hieman poikkeava, jos tarkastelee pelkästään hänen koulutustaustaansa. – Olen koulutukseltani biokemian tohtori, joten yhtälö on kieltämättä hieman erikoinen. Moni voisi lokeroida minut tieteilijäksi. 

Mannonen ei ole halunnut lokeroida itse itseään. – Olen hakenut lisäoppia liiketoiminnan johtamiseen Henleyssä, IMD:ssä ja Helsingin kauppakorkeakoulussa. Toisaalta uskon myös siihen, että kokemus kantaa, haasteita kannattaa ottaa rohkeasti vastaan ja luottaa itseensä. Sir Richard Branson on todennut, että jos joku tarjoaa sinulle hienon mahdollisuuden, etkä ole aivan varma pystytkö siihen, sano kyllä ja opettele homma myöhemmin. 


Selätä turha pelko

Mannonen haluaa valaa uskoa korkealle työurallaan tähtääviin naisiin. – Oman itsensä turha epäily ja pelko kannattaa selättää ja lähteä ennakkoluulottomasti kohti uutta. Olen itsekin sortunut työurani varrella siihen, että katson työpaikkailmoitusta ja ajattelen, että en millään pysty täyttämään kaikkia kriteerejä. Loppupeleissä oma asenne, hyvä tiimi ja työn tulokset ratkaisevat, eikä koulutustaustallakaan ole tänä päivänä enää niin suurta merkitystä. Tosin liiketoiminnan johtamiskoulutusta kannattaa hankkia takataskuun työuran varrella – jos sitä ei entuudestaan ole. Se takaa naiselle paremmat mahdollisuudet edetä johtotehtäviin.


Usko omiin arvoihisi

Mannoselle on tärkeää löytää yrityksen liiketoiminnasta yhtymäkohtia omiin arvoihin. – UPM:n dna on suomalaisessa metsässä, josta ammennan voimaa myös vapaa-ajalla. Suomalainen osaaminen on puolestaan asia, jota olen aina halunnut viedä maailmalle. Hieno tarina on myös se, miten olemme onnistuneet yhtiönä muuttamaan suuntaa ja luomaan uutta bisnestä, jota biopolttoaineet parhaimmillaan edustavat. Kestävä kehitys ja kiertotalous liittyvät vahvasti UPM:n ydinbisnekseen ja resonoivat kenen tahansa maapallon tilasta huolehtivan arvomaailmaan. Se, että voimme tarjota fossiilisten polttoaineiden tilalle biopolttoaineen kaltaisia uusiutuvia ja vähäpäästöisiä ratkaisuja, on huikea juttu. On hienoa olla mukana sellaisessa bisneksessä, jolla on aidosti merkitystä. 

Mannosen kokemuksen jakavat myös hiljattain Universum Finlandin selvitykseen vastanneet nuoret ammattilaiset. Kyselyyn vastanneet naisinsinöörit nimittäin rankkasivat kyselyssä UPM:n ykkössijalle työnantajamielikuvassa. 
 

Työyhteisön diversiteetti on rikkaus

UPM tarjoaakin Mannosen mukaan mielenkiintoisia tulevaisuuden työnäkymiä nuorille osaajille. – Olemme metsäklusterin suunnannäyttäjä, joten täällä pääsee luomaan uutta ja kestävää metsäteollisuuden kehityksen aallonharjalla. Olemme biopolttoaineissakin toisen aallon kehitysvaiheessa ja selvitämme toisen biojalostamon toteuttamisedellytyksiä Kotkaan. Uskomme UPM:llä Aiming Higher -ajatusmallin mukaisesti siihen, että kun tähtäin asetetaan korkealle ja sitä tarkastellaan yhdessä eri näkövinkkeleistä, lopputulos on tavanomaista parempi. Siksi meille onkin tärkeää, että tekijöidemme joukosta löytyy riittävästi diversiteettiä niin koulutustaustan, iän, sukupuolen kuin työkokemuksenkin puolesta. Minun on hyvin helppo samastua tähän ajatukseen. 
 

UPM
UPM johtaa bio- ja metsäteollisuuden integraatiota rakentaen uutta, kestävää ja innovatiivista tulevaisuutta.
Alvar Aallon katu 1, FI-00100 Helsinki
Media Tel: +358 (0) 40 588 3284
Email: media@upm.com or firstname.lastname@upm.com
www.upm.com

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia