UX tuli kaupunkiin

Report this content

Järvenpäässä ohjelmoidaan maailman parasta kaupunkikäyttöliittymää pelimaailmassa testatuilla periaatteilla. Kaupungin elinvoimajohtaja Marko Lehenberg kertoo kaiken työn perustuvan käyttäjälähtöisyyteen ja jatkuvaan kehittämiseen. Toisin sanoen, asukkaiden kuuntelemiseen ja osallistamiseen.

– Kuten hyvissä tietokonepeleissä, myös kaupunkikehityksessä onnistunut lopputulos on sekä esteettinen että toimiva, Lehenberg sanoo. – Käyttäjälähtöisyys on monesta julkishallinnonkin strategiapamfletista tuttu mantra, jota kuitenkin käytetään säästeliäästi. Sama pätee osallistamiseen. Me haluamme saada asukkaat osaksi kehitystyötä, tuottamaan lisää hyvää kotikaupunkiinsa.

Lehenberg korostaa, että onnistumisen mittarina pitäisi olla ainoastaan se, kuinka sujuvasti kehitystyö voidaan liittää osaksi kaupungin arkielämää. Käyttäjäkokemus ratkaisee, mutta senkään kun tarvitse olla niin monimutkaista kuin joskus annetaan ymmärtää.

– Jos kehityshankkeet esitellään monimutkaisesti ja vaikeasti hahmotettavalla tavalla, asukkaiden on hankala ymmärtää, mitä loppujen lopuksi tavoitellaan, toteaa puolestaan Järvenpään hankekehityspäällikkö Martina Jerima. – Tämä hankaloittaa osallistamista ja sitouttamista, vaikka juuri niiden pitäisi olla avaintekijöitä jokaisessa hankkeessa.

Jerima huomauttaa, että parhaimmillaanhan osallistamista tuotetaan yksinkertaisesti asumisen ja asioimisen kautta. Työkalujen ja väkisin järjestämisen sijaan kaikki lähtee ihmisten arjesta.

Järvenpäässä onkin laadittu kaupungin kehittämiselle neljä selkeää lähtökohtaa: kokemuksellisuus, turvallisuus, visuaalisuus ja käyttäjäystävällisyys. 

– Kun hankkeesta tulee asukkaille hyvä fiilis, siihen luotetaan, se on esteettisesti näyttävä ja toimii hyvin, on sillä asukkaiden tuki ja sitä kautta kaikki onnistumisen edellytykset takanaan, Marko Lehenberg painottaa. – Mahdollistavat tekijät, kuten käytettävä teknologia, valitaan sen mukaan, mikä on hyödyllisin ja pystyy ratkaisemaan asukkaiden tarpeet parhaiten.

Tältä pohjalta Järvenpäässä on käynnistetty poikkeuksellisen mittavia kehityshankkeita, joihin asukkaat on saatu hienosti mukaan. Ei siis mikään ihme, että kaupungin kasvuvauhti hipoo jo valtakunnan huippua. Käytössä oleva slogan "welcome to the growth zone" (tervetuloa kasvuvyöhykkeelle) on siis rohkeudestaan huolimatta – tai ehkä juuri sen ansiosta – vähintäänkin perusteltu.

– Tavoitteenamme on, että ihmiset haluavat tulla Järvenpäähän, ja että heillä on täällä hyvä olla, Martina Jerima summaa.

– Erilaiset hankkeet tuovat erilaista kasvua, mutta ihmisten elämisen ja tekemisen laatu määrittävät aina kehityksen suunnan. 

-----

www.businessjarvenpaa.fi

-----

Teksti: Timo Mansikka-aho | Kuva: Sami Perttilä

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia