Vaativaa projektilogistiikkaa avaimet käteen -periaatteella

Report this content

Kun suomalaisyrityksellä on vireillä mittava tuotantoinvestointi jossain kohdemaassa, soi puhelin myös vantaalaisessa ALS Logisticsissa. Yrittäjävetoinen logistiikkakumppani on erikoistunut haastavien projektien kuljetuspalveluihin, joissa pitävät
aikataulujen lisäksi myös ennalta sovitut budjetit.

ALS Logistics Oy on erikoistunut haastaviin teollisuuden vientikuljetuksiin. Usein yhtiö on mukana miettimässä logistiikkaratkaisuja jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.

Suomi elää tunnetusti viennistä, mutta sen elinehtona on toimiva logistiikka. Erityisen tärkeä lenkki se on teollisuuden mittavissa vientiprojekteissa, joissa on lähes poikkeuksetta mukana myös laaja joukko alihankkijoita ja tavarantoimittajia – usein vieläpä ympäri maailmaa.Kuljetuksista vastaavalle kumppanille se tarkoittaa haastavaa palapeliä, jonka palaset on saatava istumaan yhteen myös aikataulujen osalta. Etenkin isoissa laitostoimituksissa avainkomponenttien on oltava työmaalla täsmälleen oikeaan aikaan, jotta rakennustyöt etenevät aikataulussaan ja ilman turhasta odottelusta kertyviä kustannuksia. 

Kuljetusketju kuntoon jo suunnitteluvaiheessa

Näiden usein hyvinkin monimutkaisten kuljetus- ja toimitusketjujen rakentaminen on vantaalaisessa ALS Logisticsissa arkipäivää. Yritys on toiminut suomalaisen vientiteollisuuden logistiikkakumppanina jo 15 vuotta ja vastannut lukuisten mittavien laitosinvestointien toimitusketjuista muun muassa Venäjällä ja sen naapurimaissa, mutta myös Aasiassa ja Euroopassa.

Useimmissa projekteissa ALS Logisticsin ammattilaiset ovat mukana jo hankesuunnittelun ensimetreillä. Näin logistiikkaketjusta saadaan mahdollisimman toimiva ja tehokas olipa kyse kumipyörä-, raide-, lento- tai laivarahdista tai niiden eri yhdistelmistä. – Samalla täsmentyvät kustannukset, mikä on myös asiakkaan kannalta erittäin tärkeää. Lisäetuna on yhden luukun 24/7-päivystys eli meitä eivät eri aikavyöhykkeet pysäytä. Tarjouspyyntöihinkin vastaamme lähes poikkeuksetta jo samana päivänä. Sekin on olennainen osa asiakaslähtöisyyttä, yrityksen toinen osakas Miikka Viljanen painottaa.    

 

ALS Logistics Oy

 
  • Yrittäjävetoinen, alan suurista ketjuista riippumaton logistiikka-alan palveluyritys

  • Erikoistunut haastaviinteollisuuden projektikuljetuksiin
  • Keskeisiä toiminta-alueita: Venäjä ja itäinen Keski-Eurooppa sekä Aasia
  • Liikevaihto 2,0 meur   

www.alslog.com

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Multimedia

Multimedia