Valio vie maailmalle suomalaista maitoa ja maailmanluokan taitoa

Report this content

Valio on elintarvikealan edelläkävijäyritys, jonka osaaminen on maailman huippua. Valio kehitti ensimmäisenä maailmassa laktoosittomien maitotuotteiden valmistuksen mahdollistavan teknologian.

– Perusraaka-aineemme on EU:n puhtain maito, josta jalostamme suomalaisella osaamisella ja innovatiivisuudella laadukkaita kuluttaja- ja teollisuustuotteita, kaupallinen johtaja Kari Finska kiteyttää.

Arktinen luonto tuo lisäarvoa

Valio voi hyvällä syyllä ponnistaa maailmalle pohjoisuuteen nojaten. Yhtiön tavoitteena onkin vuoden 2016 aikana avata uusia kuluttajatuotemarkkinoita.

– Pohjoisuus ja arktinen luonto antavat ruoantuotantoon selkeää lisäarvoa. Puhdas ympäristö ja ilma sekä valmistusketjun läpinäkyvyys ja jäljitettävyys ovat tekijöitä, jotka lisäävät Valion tuotteiden arvoa kansainvälisillä markkinoilla. Valion maito tulee eurooppalaisittain pieniltä tiloilta, ja vastaanottamastamme maidosta yli 95 prosenttia kuuluu parhaaseen laatuluokkaan. Lehmien hyvinvoinnilla on suuri merkitys maidon laadun kannalta. Valio ja maitotilayrittäjät työskentelevätkin yhdessä lehmien hyvinvoinnin edistämiseksi ja esimerkiksi GMO-rehun käyttö on kielletty valiolaisten lehmien ruokinnassa.

Vastuullista kumppanuutta

Valio on myös reilu ja vastuullinen kumppani maidontuottajille. – Vain parhaasta maidosta syntyy korkealaatuisia tuotteita. Siksi haluamme maksaa maidontuottajillemme keskimääräistä EU-tasoa korkeampaa hintaa. Ja koska jalostamamme raaka-aine tulee omien omistajiemme tiloilta, voimme olla varmoja siitä, ettei tuotantoketjussa ole aukkoja, joka heikentäisi raaka-aineen laatua.

Laktoosittomien tuotteiden kärkiosaaja

Valiolla on takana yli sadan vuoden tutkimus- ja tuotekehityshistoria. – Sen ansiosta olemme tänä päivänä kansainvälinen meijerialan edelläkävijä, jonka innovaatioiden pohjalta tuotettuja tuotteita myydään jo yli 50 maassa.

Valion osaaminen kulminoituu vahvasti laktoosittomiin tuotteisiin. – Lanseerasimme ensimmäisenä maailmassa täysin laktoosittoman, raikkaalta maidolta maistuvan maitojuoman vuonna 2001. Tällä hetkellä valmistamme jo seuraavan sukupolven laktoosittomia maitojuomia, jotka sopivat proteiinikoostumuksensa ansiosta myös kaikkein herkimmille vatsoille. Kaiken taustalla on Valion vahva teknologiaosaaminen, jota lisensoimme ja myymme suurille, kansainvälisille toimijoille. Tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä laktoosittomien tuotteiden kysyntä on maailmanlaajuisesti nousukiidossa. Se antaa meille hienon mahdollisuuden viedä suomalaista maitoa ja taitoa uusille markkinoille.

Valion laktoosittomat tuotteet ja teknologia esillä Anuga-messuilla
Valio on mukana kansainvälisillä elintarvikealan Anuga-messuilla Kölnissä 10.-14.10.2015 osastolla H 10.1.
– Esittelemme kärkituotteina kuluttajatuoteryhmässä kolmannen sukupolven laktoosittomat UHT-maidot sekä laktoosittoman maitojauheet ja voin. Tuomme messuilla vahvasti esille myös Valion teknologiaosaamista, liiketoiminnan kehitysjohtaja Pia Jormanainen kertoo.

Yhteydenotot: Valio, p. 010 381 121
Teksti: Editori.fi

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija


Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi
 . Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Valion maito tulee eurooppalaisittain pieniltä tiloilta, ja vastaanottamastamme maidosta yli 95 prosenttia kuuluu parhaaseen laatuluokkaan.
Kari Finska, kaupallinen johtaja, Valio