Tänä jouluna ei matkusteta unelmakohteeseen

Pohjoismaiden asukkaat unelmoivat joulun aurinkomatkasta mutta valitsevat matkakohteeksi Euroopan kolean suurkaupungin. Munchen on ampaissut suomalaisten joulumatkojen suosikiksi ja ohittanut vuosia ykköskohteena olleen Lontoon.

Nettipohjainen Pohjoismaiden johtava matkatoimisto Travellink on kysynyt asiakkailtaan, minne nämä haluavat matkustaa joulun aikana. Vastaus on yksiselitteinen, aurinkolomalle. Mutta todellisuus on toisenlainen. Suomalaiset valitsevat tänä jouluna matkakohteekseen Munchenin, kun Lontoo pitää edelleen ykköspaikkaa ruotsalaisten ja norjalaisten suosikkikohteena. Ainoastaan tanskalaiset elävät kuten haaveilevat ja matkustavat Bangkokiin.

”Unelmamatkan ja todellisuuden ero johtuu siitä, että on halvempaa ja helpompaa matkustaa Euroopan suurkaupunkiin kuin lähteä viikoksi tai kahdeksi kaukomatkalle. Suosikkikohteeksi noussessa Munchenissä on panostettu joulumarkkinoihin ja toiset jatkavat sieltä myös autolla laskettelemaan eri puolille Keski-Eurooppaa”, sanoo Travellinkin maajohtaja Anne-Marjut Väänänen.

Kaikki suomalaiset eivät aio viettää joulua enää perinteisesti kotona, vaan haluavat välttää joulun viettoa ja stressiä matkustamalla lämpimälle hiekkarannalle tai kiehtovaan suurkaupunkiin. ”Tekemämme kyselyn mukaan lähes puolet asiakkaistamme aikoo matkustaa ulkomaille jouluvapaiden aikana. Joka neljäs joutuu luopumaan matkahaaveistaan, koska ei ole varaa matkustaa”, jatkaa Väänänen.

Joulumatkojen Top-5-listan kärjessä keikkuvat Euroopan suurkaupungit. Euroopan rajojen ulkopuolelta löytyy listalta vain yksi kohde, Bangkok. Suosituimpia kaukomatkakohteita ovat Bangkokin lisäksi Dubai, New York ja Miami. ”Haaveen lämpimästä ja aurinkoisesta joulusta saa vielä toteutettua, sillä matkoja on hyvin saatavilla”, jatkaa Anne-Marjut Väänänen.

Kyselyssä selvitettiin myös, kenen julkkiksen seurassa suomalaiset mieluiten viettäisivät jouluaan. Listan kärkipaikoille nousivat Teemu Selänne, Krisse Salminen ja Vesa-Matti Loiri.

Top-5-joulukohteet (ulkomaat)

Suluissa viime vuoden sijoitus

Tänne suomalaiset matkustavat jouluna
1. Munchen (14)
2. Lontoo (1)

3. Bangkok (3)
4. Berliini (2)
5. Malaga (4)

Tänne norjalaiset matkustavat jouluna
1. Lontoo (1)
2. Bangkok (2)

3. Kööpenhamina (3)
4. Gran Canaria (9)
5. Tukholma (7)

Tänne tanskalaiset matkustavat jouluna
1. Bangkok (2)
2. Lontoo (4)

3. Berliini (8)
4. Pariisi (3)
5. Reykjavik (12)

Tänne ruotsalaiset matkustavat jouluna
1. Lontoo (1)
2. Kööpenhamina (2)
3. Bangkok (3)
4. Berliini (4)

5. Amsterdam (5)

Top-lista (kotimaa)

Suluissa viime vuoden sijoitus

Tänne suomalaiset matkustavat jouluna
1. Helsinki (1)
2. Kittilä (3)
3. Oulu (2)
Tänne norjalaiset matkustavat jouluna
1. Oslo (1)
2. Trondheim (4)
3. Bergen (3)
Tänne tanskalaiset matkustavat jouluna
1. Kööpenhamina (1)
2. Ålborg (2)
3. Århus (3)
Tänne ruotsalaiset matkustavat jouluna
1. Tukholma (1)
2. Göteborg (2)
3. Malmö (4)

Tiedot perustuvat Travellinkin Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta tehtyihin 30 000 matkavaraukseen joulun ja uuden vuoden väliselle ajalle sekä Travellinkin asiakaskyselyyn.

Lisätietoa:Anne-Marjut Väänänen, maajohtaja Travellink
Puhelin: +358 41 5222 322

Sähköposti: anne-marjut.vaananen@travellink.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit