Elenia laskee liikkeeseen 120 miljoonaa euroa vakuudellista joukkovelkakirjalainaa

Report this content

Elenia Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö Elenia Finance Oyj on laskenut liikkeeseen pääomaltaan 120 miljoonan euron määräisen heinäkuussa 2026 erääntyvän joukkovelkakirjalainan, jonka kiinteä korko on 3,038% Joukkovelkakirja on laskettu liikkeeseen joukkovelkakirjalainaohjelman puitteissa ja se on listattu Lontoon pörssissä.  

Elenia Oy on Suomen toiseksi suurin sähkönjakeluverkon haltija. Yhtiön hallinnassa on noin 65 600 kilometriä sähkönjakeluverkkoa ja se toimii yli 100 kaupungin ja kunnan alueella.  Sähkönjakelun kokonaisvolyymi vuonna 2013 oli 6 228 gigawattituntia. Elenia-konserniin kuuluu myös Elenia Lämpö Oy, joka on Suomen toiseksi suurin yksityinen aluelämmön toimittaja.

Lisätietoja: 
CFO, talous- ja rahoitusjohtaja Aapo Nikunen, Elenia Oy, puh. 0500 848 116

EI JULKISTETTAVAKSI, JAETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA TAI MUILLA OIKEUDENKÄYTTÖALUEILLA, JOILLA TÄLLAINEN JULKISTAMINEN, JAKAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA. TÄMÄ TIEDOTE EI OLE TARJOUS ARVOPAPEREIDEN MYYMISEKSI.

Avainsanat: