Elenia vahvasti mukana kampanjassa muistuttamassa sähköjohtojen vaaroista

Report this content

"Tiedä ennen kuin toimit!" on teemana tänään käynnistyneessä kampanjassa, joka nostaa esille turvallisuuden avainasiat sähköjohtojen läheisyydessä työskenneltäessä. Kampanjassa on mukana kaikkiaan kymmenen yritystä ja organisaatiota. Myös Elenialle turvallisuus on ykkösasia.

Kaksivuotisen kampanjan tavoitteena on muistuttaa sähköjohtojen lähellä työskentelyn turvaohjeista mm. maanrakennus-, maanviljelys- ja puunkaatotöissä. Kohderyhmät kuluttajista ammattilaisiin pyritään tavoittamaan käyttäen useita eri kanavia internetistä erilaisiin ryhmille järjestettäviin koulutustilaisuuksiin.

Kampanja sisältää sekä herättävää että tietoa antavaa ja syventävää aineistoa. Kampanjan nettisivuille osoitteeseen www.hengenvaara.fi on koottu pysäyttäviä videoita, turvaohjeita sekä aihetta taustoittavia artikkeleita. Lisäksi kampanja-aineistoon kuuluu ammattilaisille suunnattua koulutusmateriaalia sekä taskuun mahtuva turvallisuusesite.

Sähköjohtojen läheisyydessä ja johtoaukealla on sallittua liikkua ja työskennellä tavanomaisilla maa- ja metsätalouskoneilla. Johdon ja etenkin pylväsrakenteiden läheisyydessä on kuitenkin syytä noudattaa erityistä varovaisuutta. Voimajohdolle aiheutettu pieneltäkin tuntuva vaurio saattaa johtaa vakaviin seurauksiin. Työkoneen tai sen osan osuminen voimajohtoon voi myös aiheuttaa hengenvaaran. Vaaratilanteet liittyvät niin ilmajohtoihin kuin kaapeleihin.

Elenia Verkko Oy:n (entinen Vattenfall Verkko Oy) turvallisuuspäällikkö Markku Vänskä, yksi kampanjan suunnittelijoista, pitää erittäin tarpeellisena, että sähköverkon turvallisuus nostetaan esille.

- On erittäin tärkeää, että opastamme sähköjohtojen lähellä työskenteleviä tiedostamaan riskit ja ottamaan huomioon turvaetäisyydet, Vänskä korostaa.

Myös Elenian verkkoalueella alueella tapahtuu vuosittain ulkopuolisten aiheuttamia vaurioita sähköverkossa.

- Yleisimpiä näistä ovat puun kaato johdoille, työkoneen osuminen johtoon tai maakaapeleiden katkaiseminen kaivurilla. Muutamissa tapauksissa tekijä on saanut sähköiskun ja tilanteen riskit ovat olleet vakaviakin. Läheltä piti-tilanteita sattuu vuosittain lukuisia, Vänskä kuvaa vaaratilanteita.

- Vaurioista ja tapaturmista aiheutuu myös merkittäviä kustannuksia sekä tekijälle, vakuutusyhtiöille että sähköyhtiölle. Tilanteet johtavat lähes poikkeuksetta myös sähkökatkoihin, ja näin niistä aiheutuu haittaa asiakkaillemmekin, Vänskä muistuttaa.

Elenian tavoitteena on nolla tapaturmaa työskenneltäessä sähköjohtojen läheisyydessä. – Mottoni onkin, että turvallisuus ei synny itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä joka päivä yhdessä!  

Kampanjassa ovat mukana Elenia Verkko Oy, Energiateollisuus ry, EPV Alueverkko Oy, Fingrid Oyj, Fortum Sähkönsiirto Oy, Helen Sähköverkko Oy, Infra ry, itäsuomalaisten sähköyhtiöiden yhteenliittymä, Tukes ja Vantaan Energia Sähköverkot Oy.

Lisätietoja
Turvallisuuspäällikkö Markku Vänskä, Elenia Verkko Oy, gsm. 0400 122 260

Liitteet & linkit