Sähköverkkoyhtiö Elenia on valmis Seija-myrskyyn

Report this content

Sähköverkkoyhtiö Elenia on keskiviikosta lähtien valmistautunut torstain ja perjantain välisenä yönä Suomeen iskevään Seija-myrskyyn. Myrskyn pahimmat vauriot syntynevät aamuyön ja aamun aikana.

Tänään torstaina olemme varmentaneet resurssit vikapuhelinpalveluun, käyttökeskukseen, resurssienhallintaan, materiaalihankintaan sekä urakoitsijoitten kanssa viankorjaukseen maastossa.

Koko Elenian sähköverkkoalueella Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Lounais-, Kanta- ja Päijät-Hämeessä on syytä varautua laajoihin sähkökatkoihin yön, aamun ja huomisen aikana.

Varoitukset

Johdoilla roikkuviin tai niille kaatuneisiin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.

Jos sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 020 690 911.

Sähkökatkotilannetta voi seurata Elenian vikapalvelukartalta http://vikapalvelu.elenia.fi/IWM/Start.htm.

Muiden verkkoyhtiöiden karttapalveluihin pääsee tästä Energiateollisuuden häiriösivustolta http://energia.fi/hairio/.

FAKTA – Näin varaudut sähkökatkoon

  • Tilaa maksuton palvelu, saat tekstiviestin tiedossamme olevasta sähkökatkosta. Tilaa palvelu: www.elenia.fi/minun_sivuni
  • Lataa ilmainen Elenia Mukana -mobiilisovellus. Voit tarkistaa onko kohteessasi sähköt päällä. Ja tehdä vikailmoituksen. Lue lisää www.elenia.fi/elenia_mukana.
  • Tallenna muistiin Elenian vikapalvelunumero 020 690 911.
  • Varaa taskulamppu ja varaparistoja sekä kynttilöitä ja tulitikkuja.
  • Varaa sulakkeita, jos keskuksessasi on vaihdettavat sulakkeet.
  • Pidä matkapuhelimien akut täyteen ladattuina.
  • Jos taloudessasi on tulisija, varaa lämmityspuita.
  • Paristoradiosta on hyötyä, sillä YLEn maakuntaradiot tiedottavat tilanteesta.
  • Tietokoneelle ja muille tärkeille sähkölaitteille voi hankkia UPS-suojauksen, joka antaa sähköä jonkun aikaa katkon aikana.
  • Jos sähkönjakelu on välttämättömyys, on hyvä hankkia oma varasähköjärjestelmä, esimerkiksi maatiloille aggregaatti.

FAKTA – Elenian asiakas - näin toimit sähkökatkon aikana:

  • Tee vikailmoitus: 020 690 911
  • Seuraa tilannetta vikapalvelukartalta http://vikapalvelu.elenia.fi/IWM/Start.htm
  • Seuraa tilannetietoa YLE:n maakuntaradioista ja muista medioista
  • Älä turhaan avaa sähkökatkon aikana jääkaappia ja pakastinta

FAKTA – Näin sähkökatkojen korjaus etenee

  • Myrskyn kaatamat puut vaurioittavat sähköverkkoa ja katkovat sähköjä
  • Myrskyn riehuessa viankorjaus päästään aloittamaan, kun sääolosuhteet ovat turvalliset asentajien työlle.
  • Ensimmäisenä Elenian käyttökeskus rajaa sähköverkon vika-alueita

I) Automaattinen vianrajaus: Elenian sähköverkossa on muutaman vuoden ollut käytössä teknologia, joka automaattisesti hakee sähköverkosta vaurioitumattomia reittejä sähkön jakelulle.

II) Automaattisen verkonohjauksen rinnalla käyttökeskus ohjaa kauko-ohjauksella sähköä verkon toimiviin osiin.

III) Käyttökeskus ohjaa maastossa työryhmiä, jotka manuaaliohjauksella rajaavat vika-alueita.

  • Seuraavaksi työryhmät ryhtyvät paikantamaan maastossa sähköverkon vaurioita.
  • Vikapaikoille pääsemistä hankaloittaa tiestölle kaatunut puusto.
  • Puuston poisto sähköverkolta on tehtävä sähköammattilaisten työnä.
  • Sähköverkon vauriot korjataan ja sähköt palautetaan.

FAKTA – sähköjen palauttamisen järjestys

Sähköverkon korjaus on aina tehtävä tietyssä järjestyksessä.

  • Ensin korjataan sähköä syöttävän, keskijännitteisen, runkoverkon viat.
  • Kun sähköä syöttävä runkoverkko on kunnossa, korjataan pienjänniteverkon viat.
  • Nämä kaksi vaihetta myös lomittuvat.