Elisa eturintamassa sähköisten henkilöllisyystodistusten myöntämisessä

Report this content

 

Elisa laajensi operaattoreista ensimmäisenä mobiilivarmenteiden rekisteröintipisteet koko maan kattavaksi. Vahvaan sähköiseen tunnistautumiseen kehitetyn mobiilivarmenteen saa Elisalta käyttöön kaikkialla Suomessa.

Elisa aloitti ensimmäisenä operaattorina mobiilivarmenteiden myöntämisen asiakkailleen helmikuun alussa ja laajensi toukokuun loppuun mennessä rekisteröintipisteiden määrän koko Suomen kattavaksi. Sähköisenä henkilöllisyystodistuksena toimivan mobiilivarmenteen voi ottaa käyttöön kaikissa Elisa Shopiteissa.

- Olemme kouluttaneet kaikkien myymälöidemme koko henkilökunnan mobiilivarmenteiden rekisteröintiin. Innokkaimmat ovat jo tiedustelleet käyttömahdollisuuksista ja ottaneet mobiilivarmenteen käyttöön myymälöissämme, Elisa Varmenteesta vastaava liiketoimintapäällikkö Mika Repo Elisalta kertoo.

Elisa uurtaa uraa sähköisen asioinnin kehittämisessä mobiilivarmenteen avulla ja on julkistanut ensimmäisenä operaattorina myös palveluntarjoajayritysten kanssa mobiilivarmennetta hyödyntävät palvelut. Elisa Varmennetta käytetään esimerkiksi Ifin verkkopalvelussa asiakkaiden henkilöllisyyden varmentamiseen ja vakuutusasioiden hoitamiseen. Yrityksille Elisa Varmenne mahdollistaa aidon sähköisen asioinnin, kun koko palveluketju alusta loppuun voidaan hoitaa sähköisesti, eikä papereiden postitusta ja sopimusten vahvistamista allekirjoittamalla tarvitse enää odottaa.

- Mobiilivarmenne on tuo helppoutta, sujuvuutta ja nopeutta asiakaspalveluun. Yritykset, jotka ovat ottaneet Elisa Varmenteen käyttöön palveluissaan, ovat saaneet asiakkailtaan todella positiivista palautetta erityisesti siitä, miten näppärästi mobiilivarmenteella voi asioita hoitaa, Repo toteaa.

Lisätiedot:
Mika Repo, liiketoimintapäällikkö, 050 3038 260, etunimi.sukunimi@elisa.fi

Elisa Varmenne on SIM-korttiin liitettävä sähköinen henkilöllisyystodistus eli mobiilivarmenne.  Se on operaattoriyhteistyönä kehitetty vahvan sähköisen tunnistamisen väline, joka toimii sähköisenä henkilöllisyystodistuksena. Varmenteen avulla voi tunnistautua tai vahvistaa ostoksia verkkopalvelussa sekä allekirjoittaa sähköisesti puhelin- tai verkkopalvelussa tehtyjä sopimuksia. Elisa Varmenteen avulla esimerkiksi verkko- tai puhelinpalvelussa asioiva henkilö saa tunnistautumis- tai vahvistuspyynnön matkapuhelimeensa. Käyttäjä todistaa henkilöllisyytensä, vahvistaa palvelutapahtuman tai allekirjoittaa sopimuksen henkilökohtaisen tunnuslukunsa avulla, minkä seurauksena mobiilitunnistus tai -allekirjoitus siirtyy palveluntarjoajalle tai vastaanottajalle.

Elisa Varmenteen voi ottaa käyttöön Elisa Shopiteissa sekä myöhemmin Elisan verkkopalvelussa osoitteessa www.elisa.fi/varmenne. Käyttöönotto edellyttää henkilöllisyyden todistamista vuoden 1.10.1990 jälkeen myönnetyllä suomalaisella ajokortilla, voimassaolevalla passilla tai virallisella poliisin myöntämällä henkilöllisyystodistuksella. Elisan verkkopalvelussa tarvittava henkilöllisyyden todistaminen tapahtuu pankkitunnisteilla. Mobiilivarmenteen myöntämisaika ovat sidottu varmenteen aktivointiin tarvittavien Väestörekisterikeskuksen tietojärjestelmien aukioloaikaan, ja niitä voidaan toistaiseksi rekisteröidä käyttöön ma-pe klo 6.30-18.00. Mobiilivarmenteen käyttöönotto on maksutonta. Lisätiedot osoitteesta www.elisa.fi/varmenne
Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme viihtymistä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman 3G-verkon. Liikevaihtomme vuonna 2010 oli 1,46 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 600. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi   

 

 

Avainsanat: