Elisa julkaisee Suomen ensimmäiset suomenkieliset sähköiset roolipelikirjat

Report this content

Lehdistötiedote 22.10.2012

Elisa Kirja -palvelun laajin suomenkielisen kirjallisuuden valikoima monipuolistuu uudella kirjallisuuden lajityypillä, kun kolmesta Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran (PRS) roolipelikirjasta julkaistaan e-kirjaversiot. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomenkielisiä roolipelikirjoja julkaistaan e-kirjoina.

- Roolipelaajat ovat usein aikaisia omaksujia uusien teknologioiden suhteen, ja englanninkielisissä maissa roolipelikirjoja on myyty sähköisinä jo pitkään, sanoo Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran puheenjohtaja Juhana Pettersson. - Suomessa roolipelikirjojen e-julkaisu on ollut lapsenkengissä. Itse asiassa PRS:n ja Elisan yhteistyösopimus on ensimmäinen laatuaan, hän jatkaa.

Ensimmäinen Elisa Kirjan roolipelijulkaisu on Juhana Petterssonin pingviiniaiheinen roolipeli Ikuisuuden laakso. Vuonna 2009 ilmestyneessä pelissä traagiset pingviinisankarit puolustavat yhteisöjään kihuilta, leopardihylkeiltä ja kannibalistisilta antipingviineiltä oman perheonnensa kustannuksella. Peli on käännetty tanskaksi vuonna 2011 nimellä Evighedens dal ja englanniksi vuonna 2012 nimellä Valley of Eternity.

Ikuisuuden laaksoa seuraa kaksi muuta roolipelikirjaa, Unelma keltaisesta kuninkaasta sekä Itran kaupunki. Unelma Keltaisesta kuninkaasta on kahdentoista tanskalaisen roolipelin kokoelma. Tanskassa on vahva tiiviisti kirjoitettujen yhden illan pelien perinne, ja tämä kirja kokoaa yhteen viimeisen kymmenen vuoden aikana tehtyjen pelien parhaimmiston. Aiheet vaihtelevat roolipelien perinteisestä Tolkien-fantasiasta hullujenhuoneelle sijoittuvaan psykodraamaan. Itran kaupunki puolestaan on norjalainen roolipeli, jonka inspiraationa on surrealistinen taideperinne. Peli sijoittuu sumujen keskeltä nousevaan Itran kaupunkiin, jossa mikään ei ole ihan niin kuin muualla.

- Nyt Elisa Kirja -palvelussa julkaistavien roolipelikirjojen hankkiminen on todella vaivatonta, sillä ne ovat kopiosuojaamattomia. Maailmallahan roolipelikirjat ovat useimmiten sähköisiä ja halusimme toimia tässä edelläkävijänä ja tarjota tämän mahdollisuuden nyt myös Elisa Kirja -asiakkaille, toteaa palvelujohtaja Liisa Puurunen Elisalta. - Roolipelaajat kuljettavat usein kirjoja pelitilanteessa mukanaan ja Elisa Kirja -palvelussa kirjat ovat kätevästi käsillä riippumatta siitä, mitä päätelaitetta lukija haluaa käyttää, hän jatkaa.

Ikuisuuden laakso, Unelma keltaisesta kuninkaasta ja Itran laakso -roolipelikirjat voi hankkia lataamalla maksuttoman Elisa Kirja -sovelluksen tablettiin (Android tai iPad) tai älypuhelimeen (Android tai iPhone).  Kirjat ovat olleet saatavilla Elisa Kirja -palvelussa 16.10. alkaen ja niiden hinnat ovat 8 – 30 euroa/kpl.

Lisätietoja Elisa Kirja -palvelusta on osoitteessa www.elisa.fi/kirja

Lisätietoja:
Liisa Puurunen, palvelujohtaja, Elisa Oyj, p. 050 5060285, etunimi.sukunimi@elisa.fi
Juhana Pettersson, puheenjohtaja, Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry, p. 045 123 99 81, jlp@iki.fi

Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman ja nopean 3G-verkon sekä 4G-nopeudet. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 1,53 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 750. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi

Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry PRS on pohjoismaista roolipelikulttuuria edistävä yhdistys, jonka toiminta koostuu kirjajulkaisuista, käännöksistä ja roolipelitapahtumien tuottamisesta.

Avainsanat: