Elisa laajensi heinäkuussa 3G-saatavuutta Etelä-Karjalassa

Report this content

Alueellinen lehdistötiedote 2.8.2012

Elisa on laajentanut edelleen 3G-verkkonsa kattavuutta Etelä-Karjalassa. Heinäkuun aikana uusia tukiasemia on rakennettu Imatralle, Parikkalaan ja Ruokolahdelle.

Elisa panostaa jatkuvasti valtakunnallisen verkkonsa saatavuuden laajentamiseen ja kuuluvuuden parantamiseen. Heinäkuun aikana Etelä-Karjalan alueella onkin tehty useita 3G-verkon laajennuksia ja rakennettu uusia tukiasemia.

- Heinäkuun aikana olemme laajentaneet 3G-saatavuutta Imatralla Harakan, Neitsytniemen ja Immolan alueilla, Parikkalassa Tiviän, Ristiharjun, Lahdenkylän, Melkoniemen, Suurkylän, Liuharannan ja Surumäen alueilla sekä Ruokolahdella Oritlammen, Puntalan ja Hörkkölän alueella, kertoo Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Ari Punkkinen.

- Jo noin 80 % kaikista Elisan myymistä puhelimista on älypuhelimia. Puhelimen käytön monipuolistumisen myötä liikkuvan datan määrä kasvaa ja nopeiden yhteyksien merkitys korostuu. Jatkuvilla verkkoinvestoinneilla voimme tarjota kattavat ja nopeat Elisan ja Saunalahden asiakkaille kaikkialla Suomessa, Punkkinen jatkaa.

Lisätietoja
www.elisa.fi/kuuluvuus
www.vertaaverkkoja.fi

Lisätietoja:
Elisa Oyj, Ari Punkkinen, Itä-Suomen aluejohtaja, puh. 050 404 2204, etunimi.sukunimi@elisa.fi

Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman ja nopeimman 3G-verkon sekä 4G-nopeudet. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 1,53 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 750. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi

Avainsanat: