Elisa laajensi heinäkuussa 3G-saatavuutta Lapissa

Report this content

Alueellinen lehdistötiedote 2.8.2012

Elisa on laajentanut edelleen 3G-verkkonsa kattavuutta Lapissa. Heinäkuun aikana uusia tukiasemia on rakennettu Keminmaalle, Kittilään, Muonioon, Pelloon, Rovaniemelle, Ranualle, Sodankylään ja Tornioon.

Elisa panostaa jatkuvasti valtakunnallisen verkkonsa saatavuuden laajentamiseen ja kuuluvuuden parantamiseen. Heinäkuun aikana Lapin alueella onkin tehty useita 3G-verkon laajennuksia ja rakennettu uusia tukiasemia.

- Heinäkuun aikana olemme laajentaneet 3G-saatavuutta Keminmaalla Kallinkankaalla, Kittilässä Köngäksen ja Levitunturin alueilla, Muoniossa Kätkäsuvannon ja Tahkovaaran alueilla, Rovaniemellä keskustan ja Vaaranlaen alueilla, Ranualla Pekkalantiellä, Sodankylässä Vuotsossa, sekä Torniossa Nivavaaralla, kertoo Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Kimmo Jokela.

- Jo noin 80 % kaikista Elisan myymistä puhelimista on älypuhelimia. Puhelimen käytön monipuolistumisen myötä liikkuvan datan määrä kasvaa ja nopeiden yhteyksien merkitys korostuu. Jatkuvilla verkkoinvestoinneilla voimme tarjota kattavat ja nopeat Elisan ja Saunalahden asiakkaille kaikkialla Suomessa, Jokela jatkaa.

Lisätietoja
www.elisa.fi/kuuluvuus
www.vertaaverkkoja.fi

Lisätietoja:
Elisa Oyj, Kimmo Jokela, Pohjois-Suomen aluejohtaja, puh. 050 506 7716, etunimi.sukunimi@elisa.fi

Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman ja nopeimman 3G-verkon sekä 4G-nopeudet. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 1,53 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 750. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi

Avainsanat: