Elisa palkkaa ennätysmäärän kesätyöntekijöitä

Report this content

Lehdistötiedote 23.2.2012

Elisa palkkaa kesäksi 2012 ennätysmäärän kesätyöntekijöitä. Työtehtäviä löytyy monipuolisesti muun muassa asiakaspalvelusta, logistiikasta sekä liiketoiminnoista. Kesätyöpaikkoja on tarjolla ympäri Suomea.

Elisa työllistää kesällä 2012 jopa 150 kesätyöntekijää. Suurin osa kesätyöntekijöistä työllistyy asiakaspalvelutehtäviin, mutta kesätöitä löytyy myös ohjelmistokehityksen, palveluliiketoiminnan ja logistiikan parista. Kesätyöpaikat ovat enimmäkseen Helsingissä, Tampereella ja Joensuussa, mutta myös muille paikkakunnille palkataan kesäharjoittelijoita. Työsuhteet alkavat toukokuun alussa ja kestävät elokuulle. Kesätyöntekijöiksi palkataan pääasiassa täysi-ikäisiä 2. – 4. vuosikurssin korkeakouluopiskelijoita.

– Etsimme hyviä tyyppejä, jotka ovat oma-aloitteisia ja innostuvat uusista asioista. Kesätyöntekijöille annetaan vastuuta ja tarjotaan haastavia työtehtäviä. Erityisesti palveluliiketoiminnan Traineen paikat ovat herättäneet paljon kiinnostusta, Elisan kehittämispäällikkö Janne Orkola sanoo.


Kesätyöntekijöille tarjotaan kilpailukykyinen palkka ja samat henkilöstöedut kuin muillekin konsernin työntekijöille. Kesätyöntekijöiden käytössä ovat mm. Elisan kuntosalit ja muu virkistystoiminta sekä työterveyspalvelut.

Aikaisemmat kokemukset kesätyöntekijöistä ovat rohkaisseet kesätyöntekijöiden määrän kasvattamiseen:

– Kokemuksemme kesätyöntekijöistä ovat olleet varsin positiivisia. Olemme saaneet  innokkaita ja tehokkaita työntekijöitä, jotka ovat tehneet erinomaista työtä, Orkola jatkaa.

Kesätyöntekijöiden lisäksi Elisalla työskentelee vuosittain useita harjoittelijoita sekä opinnäytetyöntekijöitä.

Osa Elisan kesätyöpaikoista tulee hakuun kumppaniyritysten kautta. Elisan kautta täytettävät kesätyöpaikat löytyvät osoitteesta http://www.elisa.fi/rekrytointi. Kesätyöpaikat on otsikoitu ”Kesäharjoittelija” -alkuisiksi.

Lisätiedot: Janne Orkola, kehittämispäällikkö, Elisa Oyj, p. 050 559 7182, etunimi.sukunimi@elisa.fi

Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman ja nopean 3G-verkon sekä 4G-nopeudet. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 1,53 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 750. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi

Avainsanat: