Elisan 4G on nyt entistä nopeampi Oulussa, 4G-nopeuksia myös Kiiminkiin

Report this content

Elisa Oyj, Alueellinen lehdistötiedote 29.5.2012

Oulun alueen 4G nopeutuu entisestään Elisan ottaessa käyttöön LTE-teknologian. Lisäksi 4G-nopeuksilla voidaan surffata nyt myös Kiimingin alueella. Entistä suuremmat langattomat nopeudet mahdollistavat aivan uudenlaisen kokemuksen nettisurffaukseen, pelaamiseen ja videoneuvotteluihin.

Mobiililaajakaistan markkinajohtajana Elisa on tuonut Suomen kattavimpaan 3G-verkkoon 4G-nopeudet jo yli 150 paikkakunnalle. Elisa investoi vuosittain merkittävästi verkkojensa kehitykseen ja ottaa käyttöön uusia teknologioita. Paremmat yhteysnopeudet lisäävät mobiililaitteiden käyttömukavuutta ja mahdollistavat kokonaan uusien palveluiden käyttämisen esimerkiksi videoiden jakamisessa ja katselussa. 4G-päätelaitteet yleistyvät ja muuttavat nopeasti työn tekemisen tapoja, kuten liikkuvaa ja etätyötä

- Oulussa Elisan ja Saunalahden asiakkaat voivat hyödyntää nyt entistäkin nopeampia, LTE-teknologiaa hyödyntäviä 4G-yhteyksiä. Otimme alueella käyttöön LTE-teknologian mahdollistamat nopeudet aikaisempien HSDPA+ Dual Carrier -teknologian lisäksi, kertoo Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Kimmo Jokela.

- Lisäksi Dual Carrierilla toimivia 4G-nopeuksia on saatavilla nyt myös Kiimingin alueella Viitamäellä, Tirinkylässä, Taipaleenkylässä ja Mäntykankaalla. Kesän aikana 4G-nopeudet ovat tulossa myös Kiimingin keskustaan, Jokela jatkaa.

4G-nopeuksia voi hyödyntää kannettavissa tietokoneissa Elisan ja Saunalahden valikoimissa olevalla nettitikulla, joka käyttää aina nopeinta yhteyttä kaikkialla Elisan verkossa.

- Markkinoille odotetaan pian lisää 4G-tabletteja sekä 4G-älypuhelimia. Saatavilla on nyt myös reititin, jonka avulla voi liittää useita tietokoneita langattoman lähiverkon tai ethernet-kaapelin avulla internetiin ja hyödyntää 4G-huippunopeuksia kotona tai mökillä, Kimmo Jokela toteaa.

4G lyhyesti: 4G eli ns. neljännen sukupolven mobiilitekniikka on jatkoa jo laajasti käytössä olevalle 3G-tekniikalle. Elisan 4G-liittymillä käytettävissä ovat LTE- ja HSDPA+ Dual Carrier -tekniikat perinteisten 3G-tekniikoiden lisäksi. Tyypilliset toteutuvat tiedonsiirtonopeudet paranevat edesauttaen mm. sujuvampaa nettisurffailua ja työntekoa. Elisan 4G-palvelut avattiin esikaupalliseen käyttöön vuoden 2010 alussa ja yrityskäyttöön joulukuussa 2010. Marraskuussa 2011 Elisa lanseerasi 4G-nopeudet valtakunnallisesti. Nyt 4G-nopeudet ovat saatavilla jo yli 150 paikkakunnalla. Lisätietoja: www.elisa.fi/4G

Elisan 4G-saatavuus osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus

Lisätietoja:
Elisa Oyj, Kimmo Jokela, Pohjois-Suomen aluejohtaja, puh. 050 506 7716, etunimi.sukunimi@elisa.fi

Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman ja nopeimman 3G-verkon sekä 4G-nopeudet. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 1,53 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 750. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi

Avainsanat: