Elisan joulukuun verkonlaajennukset Pohjois-Karjalassa
Alueellinen lehdistötiedote 10.1.2013
Vuoden 2012 lopussa Elisan 3G-kuuluvuus laajeni jälleen Pohjois-Karjalassa. Uusia tukiasemia on Ilomantsissa, Kiteellä, Kontiolahdella, Tohmajärvellä ja Valtimolla.
3G-älypuhelimet ovat yleistyneet niin, että datayhteydestä on tullut liittymän perusominaisuus. Lisäksi tablet-laitteiden myynti on moninkertaistunut. Nopeilla ja kattavilla yhteyksillä laitteiden käyttö on sujuvaa, ja Elisa investoi jatkuvasti verkkonsa laajentamiseen.
- Uusia 3G-tukiasemia otettiin joulukuussa käyttöön Ilomantsissa Möhkön, Oinassalmen ja Rajavaaran alueilla, Kiteellä Loukunvaaran, Varmon, Kontiolansalon ja Kousan alueilla, Kontiolahden Katajavaaralla, Tohmajärvellä Uusi-Värtsilän, Kivenvaaran ja Muskon alueilla, sekä Valtimolla keskustassa, kertoo Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Ari Punkkinen.
Vuosi 2012 oli tapahtumarikas matkapuhelinmarkkinassa.
- 4G-puhelimet tulivat vuoden lopulla myyntiin 3G-puhelinten hallitessa kuitenkin edelleen myyntiä. 2G-puhelinten rooli valikoimassa pienentyi entisestään viime vuosien tapaan, kun 2G-laitteita edelleen käyttävät asiakkaat siirtyivät kiihtyvällä tahdilla älypuhelimiin, Punkkinen jatkaa.
Elisan verkon kuuluvuustiedot päivittyvät kuuluvuuskartalle osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus
Lisätietoja:
Elisa Oyj, Ari Punkkinen, Itä-Suomen aluejohtaja, puh. 050 404 2204, etunimi.sukunimi@elisa.fi
Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme kattavan ja nopean verkon, joka mahdollistaa 3G- ja 4G-palvelut. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 1,53 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 750. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi
Avainsanat: