Elisan hallitus päätti avainhenkilöiden kannustinjärjestelmästä

Report this content

ELISA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.12.2014 KLO 8.30

Elisan hallitus on päättänyt uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Uuden järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan perustuva palkkiojärjestelmä. Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu enintään 200 henkilöä.

Uudessa osakepalkkiojärjestelmässä on kolme kolmen vuoden ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2015–2017, 2016–2018 ja 2017–2019. Elisan hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin kriteerille asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2015–2017 perustuu osakekohtaiseen tulokseen (EPS), uusien liiketoimintojen liikevaihtoon ja muihin keskeisiin tavoitteisiin.

Ansaintajaksolta 2015–2017 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 700 000 Elisan osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). Mahdollinen palkkio ansaintajaksoilta 2015–2017 maksetaan vuonna 2018 osittain osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta osallistujalle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Mikäli osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Lisätäkseen kannustavaa ja sitouttavaa palkitsemista, hallitus on päättänyt ottaa käyttöön vuonna 2011 perustetun sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän, jonka perustamisesta yhtiö on tiedottanut 19.12.2011. Järjestelmän puitteissa myönnettävien palkkioiden sitouttamisaika käsittää vuoden ja kahden vuoden ajanjaksoja. Mahdollinen palkkio perustuu avainhenkilön työsuhteen voimassaoloon. Tämän järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 0,5 miljoonan Elisan osakkeen arvoa, mukaan lukien rahana maksettava osuus.

ELISA OYJ

Vesa Sahivirta
IR-johtaja
puh. 010 262 3036

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elisa.fi

Tilaa