• news.cision.com/
  • Elmia Wood/
  • Ruotsin kuormatraktorimarkkinat edelleen vahvat vuonna 2012 - Päinvastoin kuin yksittäisten valmistajien mielestä

Ruotsin kuormatraktorimarkkinat edelleen vahvat vuonna 2012 - Päinvastoin kuin yksittäisten valmistajien mielestä

Report this content

Elmian vuoden 2012 yhteenvedossa  kuormatraktoreiden osalta Ruotsin markkinoilla rekisteröitiin yhteensä 335 konetta. Määrä on pienempi kuin ennätysvuonna 2011, mutta vuosi ei ollut ollenkaan huono. Konevalmistajien keskuudessa yleinen käsitys on, että kuormatraktorimarkkinat olivat hyvät kesään asti, mutta tahti hiljeni lomien jälkeen. Rekisteröintitiedot näyttävät kuitenkin tilanteen olevan päinvastainen.

Elmian liikealuejohtajan Torbjörn Johnsenin mukaan mielenkiintoisinta on, että loppuvuodesta ei ole nähtävissä heikentymistä. Sen sijaan markkinat vahvistuivat.

– Yksittäisten valmistajien keskuudessa on nähtävissä suuria eroja, mutta tarkastellessa koko markkinaa voidaan todeta, että vuoden toisella puoliskolla Ruotsissa rekisteröitiin enemmän koneita kuin ensimmäisellä puoliskolla, kertoo Torbjörn Johnsen. Seitsemän kymmenestä kuormatraktorista on rekisteröity Etelä-Ruotsissa.

EcoLogilla ja Ponssella vahvat markkinat

Verrattuna ennätysvuoteen 2011, jolloin rekisteröitiin 398 kuormatraktoria, suurin osa valmistajista rekisteröi vähemmän kuormatraktoreita Ruotsin markkinoilla vuonna 2012. EcoLog ja Ponsse ovat kuitenkin kasvattaneet markkinaosuuksiaan toden teolla ja myyneet ennätysmäärän kuormatraktoreita. Ponsse rekisteröi 56 kuormatraktoria (32 kpl vuonna 2011), jolloin markkinaosuus on 17 % ja EcoLog rekisteröi 29 kuormatraktoria (20 kpl vuonna 2011).

Rottnella äkkipysähdys

John Deere, jonka vuosi 2011 oli erittäin hyvä 45 % markkinaosuudella Ruotsin kuormatraktorimarkkinoista, on edelleen markkinajohtaja, vaikka yrityksen markkinaosuus onkin laskenut 38 prosenttiin vuonna 2012. Komatsulla on ollut hyvin vaikeaa vuonna 2012, mutta voimakkaan loppukirin ansiosta - 17 kuormatraktoria rekisteröitiin joulukuussa – yritys pystyy 19 prosentin osuudellaan pitämään toisen sijan kuormatraktorimarkkinoilla. Yrityksellä on seitsemän konetta enemmän kuin kolmossijan pitävällä Ponssella. Rottne aloitti vuoden hyvin vahvasti ja kuormatraktoreita rekisteröitiin enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2011, mutta jostain syystä tähän tuli äkkipysähdys elokuussa ja näin yritys joutui jättämään kolmannen sijan kuormatraktorimarkkinoilla.

Ruotsin kuormatraktorimarkkinoiden suuri murheenkryyni vuonna 2012 oli kuitenkin Gremo, joka 11 myydyllä kuormatraktorilla menetti lähes kaksi kolmasosaa Ruotsin kuormatraktorimarkkinoistaan verrattuna huipputulokseensa 2009, jolloin rekisteröitiin 29 Gremo-kuormatraktoria. Vuonna 2012 Gremo rekisteröi vain kolme konetta enemmän kuin Tigercat. Yhtäkään Logsetin kuormatraktoria ei ole rekisteröity vuonna 2012.

Tietoruutu: Kuormatraktorien rekisteröinnit ajalla tammikuu – joulukuu 2012, määrä ja markkinaosuus.

Elmia Wood vaikuttaa kuormatraktorimarkkinoihin

On mielenkiintoista nähdä, miltä kuormatraktorimarkkinat näyttävät vuonna 2013.

– Näillä markkinoilla vaihtelu on yllättävän nopeaa, toteaa Johnsen, ja yksittäiset valmistajat, joilla on rankkaa, voivat antaa hyvin negatiivisen kuvan Ruotsin markkinoista. Valmistajien keskuudessa on ollut yleinen käsitys siitä, että kuormatraktorimarkkinat ovat olleet hyvät kesään asti, lomien jälkeen tapahtui notkahdus. Rekisteröintitiedot näyttävät päinvastaista: rekisteröityjä koneita on ollut useampia vuoden toisella puoliskolla ja vuosi päätettiin vahvasti joulukuussa.

– Totta kai tilaustilanteessa ja koneiden rekisteröinnissä on eroja ja nähtäväksi jää, miltä vuosi 2013 näyttää, Johnsen sanoo. On mahdollista, että valmistajilla on hyvin ohuet tilauskirjat, mikä siinä tapauksessa heijastuu tulevien kuukausien rekisteröintitiedoissa.

– Tiedämme myös kokemuksesta, että ennen Elmia Woodia saattaa syntyä jonkinlainen myyntityhjiö. Monet urakoitsijat odottavat investointiensa kanssa, kunnes ovat nähneet mitä uutuuksia valmistajat esittelevät. Elmia Wood taas inspiroi aina kaupantekoon, joten loppuvuosi saattaa olla oikein hyvä. Niin kauan kuin teollisuus tarvitsee puutavaraa ja koneet ovat käynnissä, tarvitaan uusia koneita, toteaa lopuksi Torbjörn Johnsen, joka odottaa vuoden 2013 olevan myönteinen kuormatraktorien osalta.

Skotarkartan.se on Elmian metsäosaston nettisivu. Sivulla on kartta, joka näyttää mihin päin Ruotsia uudet rekisteröidyt kuormatraktorit sijoittuvat ja tietoa löytyy valmistajan mukaan. Tiedot perustuvat Transportstyrelsenin julkisiin tietoihin uusista rekisteröinneistä. Skotarkartan.se päivitetään kuukausittain.

Contact:

Torbjörn Johnsen, Business Area Manager,  Elmia AB
torbjorn.johnsen@elmia.se
46 36 15 22 54

Veronika Albert, Press Service, Elmia AB
veronika.albert@elmia.se
46 36 15 22 34

Meet forestry professionals from all the World

Elmia Wood is the No1 dynamic forestry fair in the world. Every four years you get updated on the latest innovations from all the major machinery manufacturers, expand and refresh your contact network, get inspired and discover masses of new ideas. Welcome to the forests south of Jönköping 5- 8 June 2013.

www.elmiawood.com

Avainsanat: