Endomines AB (publ) nimittää Greg Smithin toimitusjohtajakseen

Report this content

Endomines AB, Pörssitiedote 6.11.2019 klo 15:00 CET

Endomines tiedottaa tänään nimittäneensä Greg Smithin toimitusjohtajakseen. Greg on konsultointisopimuksella johtanut Endominesin toimintoja USA:ssa ja Suomessa 5.6.2019 lähtien, jolloin Endomines tiedotti arvioivansa mahdollisuutta nimittää Greg toimitusjohtajakseen. Greg Smith aloittaa tehtävässään Ruotsin työluvan (ruots. ICT-tillstånd) saatuaan, joka hänelle odotetaan myönnettävän viimeistään helmikuussa 2020.

Greg Smithillä on laaja tausta ylemmän johdon tehtävistä energia-, öljy-, mineraali- ja investointipankkiliiketoiminnasta yli 30 vuoden ajalta. Hänellä on myös kattavaa kokemusta kaivostoiminnan kehittämisestä Yhdysvalloissa. Viimeisimpänä, hän perusti ja johti kaivoskehitysyhtiö TVL Gold:ia, jonka omistukseen kuuluivat viisi kaivos- sekä malminetsintäprojektia, jotka Endomines hankki itselleen vuonna 2018. Tätä ennen, vuosina 2005-2009, hän työskenteli Lontoon pörssissä listatun International Consolidated Minerals Inc:n hallituksen puheenjohtajana sekä toimitusjohtajana. Endominesille Gregin nimittäminen on tärkeä askel kohti vahvempaa kasvua sekä USA:n ja Suomen operaatioiden potentiaalin maksimointia.

Väliaikaisena toimitusjohtajana 3.5.2019 alkaen toiminut Marcus Ahlström on nimitetty Endominesin varatoimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään Greg Smithin aloittaessa toimitusjohtajana, jatkaen myös yrityksen talousjohtajan tehtävässään.

”Hallitus on mielissään voidessaan tiedottaa mainituista muutoksista Endominesin johtoryhmässä, ja toivottaessaan Greg Smithin tervetulleeksi yritykseen. Gregin kokemus kaivosalalta sekä projektirahoituksesta tekevät hänestä sopivan johtajan viemään Endomines seuraavalle tasolle. Haluamme myös kiittää Marcusta hänen arvokkaasta työstään väliaikaisena toimitusjohtajana. Nämä nimitykset selvästi heijastavat Endominesin aikeita onnistua hyödyntämään sen USA:n ja Suomen varantojen täysi potentiaali.” toteaa Hallituksen puheenjohtaja Ingmar Haga.

Lisätietoja

Ingmar Haga, Hallituksen puheenjohtaja, +358 40 700 35 18, ingmar.haga@endomines.com

Tämä tiedote sisältää sellaista tietoa, joka Endomines AB:n on julkaistava arvopaperimarkkinalain mukaan. Tämä tiedote on annettu yllä olevan yhteyshenkilön toimesta julkaistavaksi 6.11.2019 klo. 15:00 CET

Endomines

Endomines on kaivos- ja malminetsintäyhtiö, jonka ensisijainen painopiste on kulta. Yhtiö harjoittaa malminetsintää Karjalan kultalinjalla Itä-Suomessa. Lisäksi yhtiö on käynnistämässä kaivostoimintaa Yhdysvaltain Idahossa. Yhtiö pyrkii parantamaan pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksiaan tehostamalla malminetsintäänsä sekä yritysostoin. Endominesin tavoitteena on hankkia poliittisesti vakailla alueilla olevia esiintymiä, jotka on mahdollista saada tuotantoon nopeasti ja rajoitetuin investoinnein.

Yhtiön osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Tukholmassa (ENDO) ja Nasdaq Helsingissä (ENDOM).

Tilaa

Liitteet & linkit