Endomines Finland Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautuminen toteutetaan suunnitellusti

Report this content

Endomines Finland Oyj, sisäpiiritieto 13.12.2022, kello 9.15 CET

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Endomines AB (publ):n ("Endomines AB") tytäryhtiön Endomines Finland Oyj:n (”Endomines Finland”, yhdessä Endomines AB:n kanssa, ”Endomines”) Listautumisanti (kuten määritelty alla) on päättynyt ja Endomines Finlandin hallitus on tänään päättänyt hyväksyä Yleisöannin ja Instituutioannin merkinnät. Lisäksi hallitus odottaa hyväksyvänsä Henkilöstöannin merkinnät 16.12.2022. Kaupankäynnin Endomines Finlandin osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla arviolta 20.12.2022.

Suunnatussa osakeannissa (”Listautumisanti”) Endomines Finland laskee liikkeelle yhteensä 2 600 000 uutta osaketta (”Uudet Osakkeet”) (mukaan lukien osakkeet, jotka on merkitty Henkilöstöannissa) edellyttäen, että Uusien Osakkeiden merkinnät maksetaan kokonaisuudessaan, hallitus hyväksyy kaikki Henkilöstöannissa merkityt Uudet Osakkeet ja Sulautuminen (kuten määritelty jäljempänä) rekisteröidään. Vaikka Listautumisanti ylimerkittiin, Endomines Finlandin hallitus päätti olla käyttämättä Listautumisannin ehtojen mukaista lisäosake-erää. Kunkin Uuden Osakkeen merkintähinta oli 5,00 euroa. Merkintähinta Henkilöstöannissa oli 4,50 euroa osakkeelta. Endomines keräsi Listautumisannilla yhteensä 13,0 miljoonan euron bruttovarat (mukaan lukien merkinnät, jotka tehtiin Listautumisannin ehtojen mukaan kuittaamalla Endomines Finlandin liikkeeseenlaskemiin ulkona oleviin vaihtovelkakirjalainoihin perustavaa saatavaa). Yhteensä noin 4,0 miljoonaa euroa merkintähinnoista maksettiin käteisellä ja yhteensä 9,0 miljoonaa euroa kuittaamalla ulkona oleviin Endomines Finlandin liikkeeseenlaskemiin vaihtovelkakirjalainoihin perustuvaa saatavaa.

  • Listautumisannissa liikkeeseen laskettavat Uudet Osakkeet vastaavat noin 28,0 prosenttia kaikista Endomines Finlandin osakkeista Listautumisannin jälkeen. Listautumisannin jälkeen Endomines Finlandin kaikkien osakkeiden määrä on 9 287 959 osaketta edellyttäen, että Henkilöstöanti hyväksytään kokonaisuudessaan ja Sulautuminen (kuten määritelty jäljempänä) ja sulautumisvastikkeena annettavat osakkeet rekisteröidään.
  • Uudet Osakkeet allokoidaan Listautumisannin ehtojen mukaan seuraavasti: 67 727 Uutta Osaketta yksityishenkilöille ja yhteisöille Ruotsissa ja Suomessa ("Yleisöanti”) ja 2 523 729 Uutta Osaketta instituutioille Euroopan talousalueella ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (”Instituutioanti”). Lisäksi odotetaan, että 16.12.2022 Endomines Finland allokoi 8 544 Uutta Osaketta Endomines Finlandin vakituisille työntekijöille sekä Endomines Finlandin johdolle ja hallitukselle ("Henkilöstöanti”). Endomines Finlandin hallitus hyväksyi Yleisöannissa annetut merkintäsitoumukset täysimääräisesti ja odottaa hyväksyvänsä Henkilöstöannissa annetut merkintäsitoumukset täysimääräisesti 16.12.2022.

 

Endominesin toimitusjohtaja Kari Vyyhtinen kommentoi:

"Olemme erittäin iloisia listautumisantimme herättämästä kiinnostuksesta. Onnistunut listautumisanti ja Endomines Finlandin listautuminen Nasdaq Helsingin pörssilistalle tiivistää hienosti koko vuoden kehityksemme.  Haluan tässä yhteydessä kiittää sijoittajiamme, työntekijöitämme ja neuvonantajiamme onnistuneesta listautumisannista. Onnistunut listautumisantimme edistää kasvustrategiaamme aloittaessamme aktiiviset malminetsintätyöt Karjalan kultalinjalla ja laajentaessamme kullantuotantoamme Pampalossa. Toivotan uudet osakkeenomistajamme lämpimästi tervetulleiksi mukaan osallistumaan uuden Endominesin rakentamiseen.”

Hyväksytyistä merkinnöistä lähetetään sijoittajille ilmoitus arviolta 13.12.2022. Instituutioannissa tehdyt merkinnät tulee maksaa merkintäpaikan antamien ohjeiden mukaan siten, että maksut ovat Endominesin tilillä viimeistään 15.12.2022 kello 16.00 (Suomen aikaa).

Uudet Osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon ja muihin osakkeenomistajien oikeuksiin alkaen siitä, kun ne on merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään Kaupparekisteriin arviolta 16.12.2022 sen jälkeen, kun Endomines AB:n sulautuminen Endomines Finlandiin (“Sulautuminen”) on rekisteröity. Uudet osakkeet liitetään Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään ja ne kirjataan sijoittajien arvo-osuutileille arviolta 19.12.2022 sen jälkeen, kun ne on rekisteröity Kaupparekisteriin. Kaupankäynti Uusilla Osakkeilla Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla alkaa arviolta 20.12.2022 edellyttäen, että Sulautuminen rekisteröidään.

Neuvonantajat

Listautumisannin pääjärjestäjänä toimii Aktia Alexander Corporate Finance Oy. Borenius Asianajotoimisto Oy ja Advokatfirman Schjødt toimivat Endominesin oikeudellisina neuvonantajina. Miltton Oy toimii Endominesin viestinnällisenä neuvonantajana.

 

Lisätietoja:

Kari Vyhtinen, toimitusjohtaja, kari.vyhtinen@endomines.com, +358 40 585 0050

 

 

Endomines

Endomines on kaivos- ja malminetsintäyhtiö, joka keskittyy pääasiassa kultaan. Endomines harjoittaa kaivostoimintaa Pampalon kaivoksella Ilomantsissa ja malminetsintätoimintaa Karjalan kultalinjalla Itä-Suomessa. Endomines omistaa myös oikeudet useisiin kultaesiintymiin Idahossa ja Montanassa Yhdysvalloissa, missä Endominesin tavoitteena on jatkaa kehitystyötä kumppanuussopimusten kautta.

 

 

TÄRKEÄ HUOMAUTUS

Tätä tiedotetta tai tässä esitettyjä tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Singaporeen tai muuhunkaan maahan, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Yhtiön tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta tarjouksesta Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, tarjoamiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö tai ACF eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa tai Ruotsissa. Lukuun ottamatta Suomea tai Ruotsia, Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joissa sovelletaan Esiteasetusta (kukin "Relevantti Jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä. Ilmaisu "Esiteasetus" tarkoittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti antaa tiedoksi (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "Relevantit Henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Suunnitellun Listautumisannin ehdot ja ohjeet sisällytetään kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Yhtiö laatii suunnitellun Listautumisannin yhteydessä. Suomenkielinen esite julkaistaan Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa endomines.com.

Sijoittajaa kehotetaan tutustumaan esitteessä esitettyihin sijoitukseen liittyviin riskeihin ja etuihin ennen sijoituksen tekemistä. Finanssivalvonnan tekemää esitteen hyväksymistä ei tule pitää tarjottavien arvopapereiden hyväksyntänä.

TULEVAISUUTEEN SUUNTAUTUVAT LAUSUNNOT

Tietyt tämän tiedonannon lausunnot ovat "tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja". Tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin sisältyvät lausunnot suunnitelmista, oletuksista, arvioista, päämääristä, tavoitteista, pyrkimyksistä, strategioista, tulevista tapahtumista, tulevista tuloista tai suorituksista, pääomamenoista, rahoitustarpeista, suunnitelmista tai aikomuksista, jotka liittyvät yrityskauppoihin, Yhtiön kilpailuun liittyviin vahvuuksiin ja heikkouksiin, rahoitukseen liittyviin suunnitelmiin tai tavoitteisiin, tuleviin toimintoihin ja kehitykseen, sen liiketoimintastrategiaan ja odotettavissa oleviin trendeihin toimialan poliittisessa ja oikeudellisessa ympäristössä, jossa se toimii, sekä muut tiedot, jotka eivät ole historiallisia tietoja. Joissakin tapauksissa ne voidaan tunnistaa tulevaisuuteen suuntautuvan terminologian käytöstä, mukaan lukien termit "uskoo", "aikoo", "saattaa", "tahtoo" tai "pitäisi" tai kussakin tapauksessa niiden kieltomuodot tai vastaavan terminologian muunnelmat.

Tämän tiedotteen tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot perustuvat oletuksiin. Tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot sisältävät olennaisia riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia, sekä yleisiä että erityisiä, ja on olemassa riski, että ennusteita, ennakkoarvioita, arvioita, suunnitelmia ja muita tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja ei saavuteta. Ottaen huomioon nämä riskit, epävarmuustekijät ja oletukset, sinua kehotetaan olemaan nojautumatta liiallisesti tällaisiin tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin. Kaikki tulevaisuuteen suuntautuvat, tässä sisällytetyt lausunnot on kirjoitettu tiedotteen julkaisupäivän mukaisten tietojen valossa. Yhtiö ei aio, eikä omaksu velvollisuutta, päivittää tai korjata mitään tiedotteeseen sisältyviä tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja.

 

Tilaa

Liitteet & linkit