Endominesin Friday-kaivosprojekti etenee edellä aikataulusta kohti tuotannon aloitusta joulukuussa 2018

Report this content

Endomines AB, pörssitiedote, 10.10.2018 klo 08:30 CEST

Endominesin Friday-kaivoksen rakentaminen Yhdysvaltain Idahossa edistyy edelleen hyvin. Tämänhetkisen valmistumisasteen ja lähiajan näkymien perusteella yhtiö arvioi, että tuotanto voidaan aloittaa ennen vuoden vaihdetta ja että tuotannon ylösajo toteutuu vuoden 2019 alkupuolella. Projektin 7,7 miljoonan Yhdysvaltain dollarin investointibudjetin ei ennakoida muuttuvan oleellisesti. Täydessä tuotannossa Fridayn kaivoksen odotetaan tuottavan noin 9 000 unssia (280 kg) kultaa vuodessa noin 8 g/t keskimääräisellä kultapitoisuudella. Kaivoksen arvioitu toiminta-aika nykyisillä kultavarannoilla on yli seitsemän vuotta. Tuotannon käteiskustannusten arvioidaan ylösajon jälkeen olevan louhinta-alueen mukaan 650-900 Yhdysvaltain dollaria unssia kohden.

Kaivosalueen infrastruktuurin parantamiseen liittyvät työt, m.m. luonnollisten valumavesien kontrollointiin liittyvät toimenpiteet, teiden parantaminen ja kalvotettujen sivukivialueiden rakentaminen, saatiin suunnitellusti valmiiksi kolmannen neljänneksen aikana. Kaivoksen toista pääyhteyttä rakennetaan ja vanhaa vinotunnelia kunnostetaan parhaillaan. Malmin louhinta alkaa ennen vuoden 2018 loppua edellyttäen, että peränajo edistyy suunnitellusti loka-marraskuun aikana.

Endomines aloitti Elk Cityn lähellä sijaitsevan rikastamoalueen rakentamisen heinäkuussa ja on sen jälkeen saanut päätökseen kaikki oleelliset maarakennustyöt. Myös rakennusten perustukset ovat lähes valmiit ja rikastamorakennus asennetaan perustuksille arviolta lokakuun aikana. Jätealueiden ja rikastamoalueen infrastruktuurin rakentaminen on käynnissä.

Rikastamon laitteet on ostettu ja niitä kootaan parhaillaan moduuleiksi asennuksen helpottamiseksi. Laitteistojen toimittaja arvioi moduulien olevan valmiita toimitettaviksi marraskuun alkupuolella. Rikastamon koeajot voidaan aloittaa joulukuussa edellyttäen, että laitteiden toimitus ja asennus sujuvat aikataulussa.

Kaikki tarvittavat luvat toiminnan aloittamiseksi Fridayn kaivoksella ja Elk Cityn rikastamolla on saatu. Pitkäaikaista täyden mittakaavan tuotantoa varten tarvitaan vielä ilman laatuun ja veden käyttöön liittyvät luvat, joiden hakuprosessit ovat parhaillaan käynnissä.

”Olen tyytyväinen voidessani ilmoittaa Fridayn kaivosprojektin Idahossa etenevän edelleen hyvin. Tämä on erityisen merkittävää, koska Friday on ensimmäinen projektimme Yhdysvalloissa, missä olemme normaalin projektinjohtamisen lisäksi joutuneet käyttämään aikaa myös paikallisiin käytäntöihin ja vaatimuksiin tutustumiseen.

Olemme nyt siirtymässä projektin kriittisimpiin vaiheisiin: laitetoimitukset ja asennukset on aikataulutettu lähiviikoiksi ja peränajon edistyminen suunnitellusti ennen louhinnan aloittamista on myös tärkeää. Mikäli nämä kriittiset projektivaiheet saadaan toteutetuiksi suunnitellusti, ennakoimme voivamme aloittaa tuotannon pienessä mittakaavassa jo vuoden 2018 aikana, huomattavasti alkuperäistä projektiaikataulua edellä”, Endominesin toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde sanoo.

Lisätietoja
Saila Miettinen-Lähde, toimitusjohtaja, +358 40 548 36 95, saila.miettinen-lahde(at)endomines.com

Tämä tiedote sisältää sellaista tietoa, joka Endomines AB:n on julkaistava EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetuksen mukaan. Tämä tiedote on annettu yllä olevan yhteyshenkilön toimesta julkaistavaksi 10.10.2018 kello 08:30 CEST.

Endomines 
Endomines on kaivos- ja malminetsintäyhtiö, jonka ensisijainen painopiste on kulta. Yhtiö harjoittaa kaivostoimintaa Pampalossa ja kullanetsintää Karjalan kultalinjalla Itä-Suomessa. Lisäksi yhtiö on käynnistämässä kaivostoimintaa Yhdysvaltain Idahossa. Yhtiö pyrkii parantamaan pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksiaan tehostamalla malminetsintäänsä sekä yritysostoin. Endominesin tavoitteena on hankkia poliittisesti vakailla alueilla olevia esiintymiä, jotka on mahdollista saada tuotantoon nopeasti ja rajoitetuin investoinnein.

Yhtiön osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Tukholmassa (ENDO) ja Nasdaq Helsingissä (ENDOM). 

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit