Endomines vahvistaa kaivostoimintansa johtoa

Report this content

Endomines AB, Pörssitiedote 9.3.2021, klo 13:00 CET

Endomines AB tiedottaa nimittäneensä Vern Langdalen operatiiviseksi johtajakseen. Vern Langdalella on vankka 35 vuoden kokemus monenlaisista tehtävistä kultahankkeiden ja -kaivosten parissa useissa eri maissa. Hän opiskeli kaivosinsinööriksi yhdessä Englannin johtavista kaivostoimintaan keskittyneistä yliopistoista, Camborne School of Mines:ssa, Conrwallissa Englannissa, ja aloitti uransa kultakaivoksilla Australian kultakentillä. Viimeisten viidentoista vuoden aikana hän on ollut mukana useiden kaivosten rakentamisessa ja käyttöönotossa, usein haastavissa ja syrjäisissä paikoissa Kiinassa, Indonesiassa ja Saudi-Arabiassa. Vuonna 2018 hän muutti Suomeen käynnistämään kultakaivosta.

Ennen siirtymistään Endominesille, Vern työskenteli kaivoksen johtajana CU Rivers Australian Cairn Hillin rautamalmitoiminnoissa, joissa hän tuki magnetiittikaivoksen uudelleenkäynnistystä. Hän johti Nordic Gold Oy:n Laiva-kultakaivoksen operaatioiden uudelleenkäynnistystä ja ylösajoa 300 000 BCM kuukausitasolle. Lisäksi hän oli projektinjohtajana Jac Rijk Al Rushaid:ssa Saudi-Arabiassa, jossa hän koordinoi monikielisen ja monikansallisen työvoiman työtä Ma’aden Gold Group-yhtiön suurimmassa kultakaivosprojektissa.  

Endominesilla Vern johtaa ja on vastuussa kaikista yhtiön kaivosprojekteista. Hänen lyhyen aikavälin työnsä tulee keskittymään operaatioiden tehokkaan ja nopean uudelleenkäynnistämisen varmistamiseen sekä Pampalon kaivoksella Suomessa, että Fridayn kaivoksella Idahossa, USA:ssa.  Vern tulee roolissaan raportoimaan yhtiön väliaikaiselle toimitusjohtajalle Rauno Pitkäselle.

Väliaikainen toimitusjohtaja, Rauno Pitkänen. Olen iloinen voidessani kertoa Vern Langdalen nimityksestä Suomen ja USA:n kaivostoimintojen operatiiviseksi johtajaksi.  Vern on kyvykäs johtaja, jolla on merkittävää kansainvälistä kaivoskokemusta 35 vuoden ajalta, mukaan lukien 23 vuoden ajalta kultakaivostoiminnasta.  Uskon että Vern tulee olemaan erinomainen johtaja ja vahva tuki kaivosryhmällemme tämänhetkisessä ylösajovaiheessa sekä Suomessa että USA:ssa. ”

   

Yhteyshenkilö
Rauno Pitkänen, väliaikainen toimitusjohtaja, +358 40 595 4412, rauno.pitkanen@endomines.com

Tämä tiedote on annettu yllä olevan yhteyshenkilön toimesta julkaistavaksi 9.3.2021 klo  13:00 CET.

Endomines
Endomines on kaivos- ja malminetsintäyhtiö, jonka ensisijainen painopiste on kulta. Yhtiö harjoittaa malminetsintää Karjalan kultalinjalla Itä-Suomessa. Lisäksi yhtiö on käynnistämässä kaivostoimintaa Yhdysvaltain Idahossa. Yhtiö pyrkii parantamaan pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksiaan tehostamalla malminetsintäänsä sekä yritysostoin. Endominesin tavoitteena on hankkia poliittisesti vakailla alueilla olevia esiintymiä, jotka on mahdollista saada tuotantoon nopeasti ja rajoitetuin investoinnein.

Yhtiön osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Tukholmassa (ENDO) ja Nasdaq Helsingissä (ENDOM).

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit