Vahvistusta Enegian johtoon ja myyntiin

Report this content

NIMITYSUUTISIA 21.4.2015. Enegia Group vahvistaa rivejään kokeneilla ammattilaisilla. Enegia Group on energianhallinnan markkinajohtaja Suomessa ja kasvaa vahvasti myös Ruotsissa ja Baltian maissa.

Katri Honkonen (FM, EMBA) on nimitetty 11.5.2015 alkaen Enegian ICT-johtajaksi (Vice President, ICT) sekä johtoryhmän jäseneksi. Honkonen siirtyy Enegian palvelukseen Airbus Defence and Space -yhtiön tuotekehitysjohtajan tehtävästä. Honkonen on toiminut turvallisuuteen keskittyvän tietoliikennealan lisäksi ohjelmisto- ja energia-alalla. Hänen vahvuutensa ovat projektijohtaminen, ohjelmistokehitysprosessien ja -menetelmien tuntemus sekä muutoksen johtaminen.

Niko Mähönen (KTM, BBA) aloittaa kesäkuussa Enegian talousjohtajana (Vice President, Finance) ja johtoryhmän jäsenenä. Mähönen on työskennellyt aikaisemmin mm. talousjohtajana Powernet Groupissa sekä Honkarakenteella. Mähösellä on monipuolinen kokemus ulkoisesta ja sisäisestä laskennasta, rahoituksesta sekä liiketoimintaprosessien kehittämisestä.

Jens Marquardt (M.Sc.) on nimitetty 4.5.2015 alkaen Enegian Global Operations -yksikköön asiakkuusjohtajaksi (Key Account Director). Marquardt vastaa suurasiakkaista Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa. Hän siirtyy Enegialle Linde Groupilta, missä hän on tehnyt pitkän, kansainvälisen uran mm. AGAn Energy Managerina ja liiketoiminnan kehitystehtävissä.

Jouni Väisänen (DI) on nimitetty 4.5.2015 alkaen Suomen suurasiakasmyyntiin asiakkuusjohtajaksi (Key Account Director). Väisänen on tehnyt merkittävän uran energia-alalla erityisesti sähkökaupan ja salkunhallinnan ammattilaisena. Enegialle hän siirtyy RAO Nordicista. Tätä ennen hän on työskennellyt mm. Fortumissa ja Imatran Voimassa.

Enegia Group on energianhallinnan markkinajohtaja Suomessa. Enegian palvelut energiamarkkinoilla ja energiatehokkuuden parantamisessa ovat alan monipuolisimmat. Enegia palvelee riippumattomana asiantuntijana energian ostajia ja käyttäjiä – teollisuusyrityksiä, suurten kiinteistöjen omistajia ja käyttäjiä, taloyhtiöitä. Konsernin toimipaikat sijaitsevat Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Helsingissä sekä Tukholmassa ja Tallinnassa. Konserni työllistää yhteensä 180 työntekijää ja sen pro forma -liikevaihto vuonna 2014 ylsi 18 miljoonaan euroon.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit