Enersense International Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.1.-31.3.2021: Vahva alkuvuosi energiamurroksen ytimessä - kannattavuus kehittyi tuntuvasti

Report this content

 Enersense International Oyj
 Yhtiötiedote 4.5.2021 klo 12.00  

Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttajan Enersense International Oyj:n liikevaihto oli vuoden 2021 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 52,4 miljoonaa euroa. Yhtiön oikaistu käyttökate nousi katsauskaudella 1,7 miljoonaan euroon. Vuoden ensimmäinen neljännes on ollut liiketoiminnalle kausivaihteluista johtuen usein haasteellinen, mutta vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä Enersense onnistui erinomaisesti. Liikevaihdon ja kannattavuuden vahva kehitys kertoo Enersensen ja Empowerin integraation etenemisestä oikeaan suuntaan.

Tämä tiedote on tiivistelmä Enersense International Oyj:n 1.1.-31.3.2021 liiketoimintakatsauksesta. Tämä tiedote ja sen liite ei ole osavuosikatsaus. Yhtiö noudattaa puolivuotisraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta liiketoimintakatsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista kehitystä kuvaavat keskeiset tiedot. Liiketoimintakatsauksessa esitettävät taloudelliset tiedot ovat tilintarkastamattomia. Liiketoimintakatsaus on nähtävillä kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä olevassa PDF-tiedostossa sekä Enersensen sijoittajille suunnatuilta verkkosivuilta www.enersense.com/fi/sijoittajalle.

Vuotta 2020 koskevat tiedot eivät ole vertailukelpoisia, koska Empower-yrityskaupan myötä siirtyneiden liiketoimintojen luvut sisältyvät konsernin lukuihin alkaen elokuusta 2020.  

Tammi-maaliskuu 2021 lyhyesti

  • Liikevaihto 52,4 (14,8) miljoonaa euroa, kasvua 253,5 prosenttia 
  • Käyttökate 1,4 (0,2) miljoonaa euroa, käyttökatemarginaali 2,7 (1,1) prosenttia
  • Käyttökate ilman Enersensen ja Empowerin integroimisesta aiheutuneita kertaluonteisia kuluja 1,7 miljoonaa euroa eli 3,2 prosenttia liikevaihdosta
  • EBITA 0,4 (0,0) miljoonaa euroa (FAS)
  • Liikevoitto (EBIT) -1,3 (-0,1) miljoonaa euroa
  • Liikevoittomarginaali -2,5 (-0,7) prosenttia
  • Tilauskanta vuoden ensimmäisen neljänneksen lopussa 319 miljoonaa euroa (v. 2020 lopussa 292 miljoonaa euroa), kasvua vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana noin 9 prosenttia
  • Rahoituskuluihin sisältyy 1,1 miljoonaa euroa kertaluonteisia kuluja liittyen suunnitteilla olevaan siirtymiseen Nasdaq Helsingin pörssilistalle
  • Liiketoiminnan rahavirta -9,3 miljoonaa euroa, johon vaikutti liiketoiminnan kausiluonteisuus
  • Vuotta 2020 koskevat tiedot eivät ole vertailukelpoisia, koska Empower-yrityskaupan myötä siirtyneiden liiketoimintojen luvut sisältyvät konsernin lukuihin elokuusta 2020 alkaen.

Enersensen toimitusjohtaja Jussi Holopainen:

”Vuosi 2021 on lähtenyt yhtiöllämme vahvasti liikkeelle. Kiinnostus päästöttömiä energiaratkaisuja ja laaja-alaista tekemistämme kohtaan on ollut suurta ja markkinanäkymä on erittäin positiivinen. Tilauskantamme oli vuoden ensimmäisen neljänneksen lopussa 319 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2020 lopussa oli 292 miljoonaa euroa. Kasvua tilauskannassa on tapahtunut vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana noin 9 prosenttia.

Näemme jokapäiväisessä tekemisessämme, että energiamurros on jo todellisuutta ja kiinnostus ympäristöystävällisiin ratkaisuihin kasvaa koko ajan meillä ja maailmalla. Olemme vahvasti mukana mahdollistamassa päästötöntä yhteiskuntaa ja toimimme syvällä energiamurroksen parissa. Esimerkiksi tuulipuistohankkeet ja sähköautojen latausinfraan panostaminen ovat konkreettisia esimerkkejä energiamurroksen etenemisestä ja meidän roolistamme muutoksen luotettavana mahdollistajana.

Puhtaan sähkön tarve kasvaa kovaa vauhtia. Energiansiirtoon, sähköasemiin ja energiavarastoihin investoidaan nyt tuntuvasti. Näissä hankkeissa meillä on vahva jalansija.

Myös energiatehokkuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Kehittyneet digitaaliset ratkaisut teollisuuden tarpeisiin sekä asiantuntevat huolto- ja ylläpitopalvelut ovat tehneet meistä pitkäaikaisen ja halutun kumppanin tässäkin toiminnassa.

Perinteisesti vuoden ensimmäinen kvartaali on meille sääolosuhteista johtuen haasteellinen. Nyt liikevaihtomme nousi 52,4 miljoonaan euroon. Myös kannattavuutemme kehittyi erinomaisesti ja käyttökatteemme oli 1,4 miljoonaa euroa. Oikaistu käyttökatteemme nousi katsauskaudella 1,7 miljoonaan euroon. Kaikki tämä vahvistaa sitä, että olemme tehneet toiminnassamme paljon oikeita asioita.

Olemme jatkaneet alkuvuodesta Enersensen ja Empowerin viimekesäisen yhdistymisen jälkeistä integraatiotyötä ja yhtiön uuden strategian jalkauttamista. Tässä olemme edenneet suunnitelmien mukaisesti ja työ jatkuu monin eri hankkein läpi kuluvan vuoden.

Strategiamme mukaisena tavoitteena on nostaa vähäpäästöisten ja päästöttömien energiahankkeiden osuus liikevaihdostamme vuoteen 2025 mennessä 75 prosenttiin (noin 50 % vuonna 2020). Olemme jo vahvasti mukana muun muassa tuuli-, aurinko- ja ydinvoimahankkeissa, ja tavoitteemme on päästä mukaan myös uusiin energiateknologiahankkeisiin. Olemme mukana esimerkiksi vetytaloutta edistävässä European Clean Hydrogen Alliancessa, jonka tavoitteena on vauhdittaa teollisuuden siirtymää puhtaan vedyn tuotantoon ja käyttöön. Kartoitamme myös aktiiviisesti vetyhankkeita ja mahdollisuuksia olla niissä mukana.

Kasvu- ja kehittämistavoitteidemme saavuttamiseksi saimme keväällä merkittävästi lisää uskottavuutta ja jatkuvuutta uuden omistajan myötä. Enersense keräsi suunnatulla osakeannilla 15 miljoonaa euroa ja sai Nidoco AB:stä tuekseen merkittävän ja pitkäjänteisen osakkeenomistajan, jonka myötä pystymme kehittämään toimintaamme jatkossa entistä paremmin.

Tiedotimme 4.5. saaneemme päätökseen neuvottelut toimintamme jälleenrahoituksesta. Olemme iloisia siitä, että olemme saaneet uusia kumppaneita tukemaan toimintamme kehitystä ja kasvua.

Olemme myös jatkaneet aiemmin ilmoittamamme mukaisesti pörssin päälistasiirtovalmisteluita. Pörssilistavalmiuksien rakentaminen on edennyt hyvin ja aikataulun mukaisesti.”

 

KESKEISET TUNNUSLUVUT

 

LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN

 

LIIKEVAIHTO KOHDEALUEITTAIN

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jussi Holopainen
Puhelin: 044 517 4543
Sähköposti: jussi.holopainen@enersense.com

Hyväksytty neuvonantaja Alexander Corporate Finance Oy
Puhelin: 050 520 4098

Lyhyesti yhtiöstä:

Enersense International Oyj on päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja, joka on vahvasti mukana tukemassa vallitsevaa energiamurrosta ja mahdollistamassa päästötöntä yhteiskuntaa. Enersense -konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 144 miljoonaa euroa. Vuonna 2020 yhdistyneen Enersense-Empower-konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2019 oli noin 242 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää yhteensä noin 2400 henkilöä. Enersense uudistaa toimintatapoja sekä hyödyntää digitaalista teknologiaa, ja se tunnetaan erityisesti teollisuuden suurissa rakennusprojekteissa Suomessa ja kansainvälisesti noin 40 maassa. Yhtiön sijoittajille suunnatut verkkosivut löytyvät osoitteesta https://enersense.com/fi/sijoittajalle/

Tilaa

Multimedia

Multimedia