Enersense osallistuu Tahkoluodon merituulipuiston merituulivoimaloiden perustusten kilpailutukseen

Report this content

Enersense International Oyj
Lehdistötiedote 18.9.2023 klo 12.15

Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja Enersense osallistuu Suomen Hyötytuulen käynnistämään Tahkoluodon merituulipuiston merituulivoimaloiden perustusten kilpailutukseen. Hyötytuuli valmistelee Tahkoluodon merituulipuistoon laajennusta, jonka voimalat sijoitetaan syvempään veteen kuin Suomessa koskaan aikaisemmin. Esisuunnittelun on määrä valmistua marraskuussa ja perustusten konseptivalinta tehdään joulukuussa 2023.

Tahkoluodon laajennuksen ensimmäisten turbiinien meriperustukset rakennetaan 40 ja 25 metrin syvyyteen ja ne suunnitellaan kestämään jäätyvän Itämeren vaativat olosuhteet sekä yli 15 megawatin turbiinien aiheuttamat kuormat. Enersense Offshoren oma betonista ja teräksestä valmistettava hybridiperustuskonsepti on valittu mukaan kilpailutukseen yhtenä kolmesta mahdollisesta jalustakonseptista. Jalustakonsepti on suunniteltu erityisesti Itämeren jäätyvälle osalle ja sen kehityksessä on pyritty ottamaan erityisesti huomioon kustannustehokkuus jalustan asennukseen liittyvissä merioperaatioissa.

Tahkoluodon laajennus käsittää kokonaisuudessaan neljäkymmentä yli 15 megawatin voimalaa. Ensimmäisten voimaloiden lupahakemukset ovat vireillä, ja lupakäsittelyssä etusijan saanutta vesilupaa odotetaan saapuvaksi piakkoin ja rakennuslupia syksyn aikana. Hankkeelle on myönnetty Euroopan unionin NextGenerationEU -rahoitusta.

Mediayhteydenotot:
Tommi Manninen, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puhelin: +358 40 0437515
Sähköposti: tommi.manninen@enersense.com

Enersense lyhyesti:  
Enersense International Oyj on päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja, joka on vahvasti mukana tukemassa vallitsevaa energiamurrosta ja mahdollistamassa päästötöntä yhteiskuntaa. Enersense-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 282 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää yhteensä noin 2 000 henkilöä, ja se toimii Suomessa ja kansainvälisesti. Enersensen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä (ESENSE). Yhtiön verkkosivut sijoittajille löytyvät osoitteesta www.enersense.fi/sijoittajalle.