Enersense selvittää mahdollista siirtymistä Nasdaq Helsingin pörssilistalle

Report this content

Enersense International Oyj
Sisäpiiritieto 9.10.2020 klo 9.00

Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja Enersense International Oyj:n hallitus on päättänyt käynnistää selvitystyön koskien yhtiön mahdollista siirtymistä  Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. 

Yhtiön osake on ollut listattuna Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla vuoden 2018 huhtikuusta alkaen. Yhtiö arvioi, että mahdollinen pörssilistalle siirtyminen edistäisi yhtiön mahdollisuuksia toteuttaa onnistuneesti kasvustrategiaansa ja investoida liiketoimintaansa pysyäkseen etulinjassa päästöttömien energiaratkaisujen toteuttajana. Lisäksi mahdollisen pörssilistalle siirtymisen uskotaan mahdollistavan Enersenselle uusia rahoituskanavia ja tunnettuutta asiakkaiden, liikekumppaneiden sekä sijoittajien keskuudessa ja näin parantavan Enersensen kilpailukykyä ja markkinoiden tietoisuutta yhtiön päästöttömistä energiaratkaisuista.

"Empower-yrityskaupan myötä uusi Enersense toimii nyt vahvasti mukana vallitsevassa energiamurroksessa ja toteuttaa päästöttömiä energiaratkaisuja. Siirtyminen pörssilistalle olisi luonnollinen askel yhtiömme kehityskaaressa ja toisi uudelle Enersenselle lisää näkyvyyttä ja tukisi laajemman omistajapohjan saavuttamista", kertoo Enersense International Oyj:n toimitusjohtaja Jussi Holopainen.  

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jussi Holopainen
Puhelin: 044 517 4543
Sähköposti: jussi.holopainen@enersense.com

Hyväksytty neuvonantaja Alexander Corporate Finance Oy
Puhelin: 050 520 4098  

Lyhyesti yhtiöstä:

Enersense International Oyj on päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja, joka on vahvasti mukana tukemassa vallitsevaa energiamurrosta ja mahdollistamassa päästötöntä yhteiskuntaa. Enersense-Empower-konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2019 oli noin 213 miljoonaa euroa. Enersensen brändi ja henkilöstön kyky uudistaa toimintatapoja sekä hyödyntää digitaalista teknologiaa tunnetaan erityisesti teollisuuden suurissa rakennusprojekteissa Suomessa ja kansainvälisesti noin 40 maassa. Yhtiö työllistää yhteensä noin 2400 henkilöä. Sijoittajille suunnatut verkkosivut löytyvät osoitteesta www.enersense.fi/sijoittajat
 

Tilaa