Enersense valittu pääurakoitsijaksi Fingridin Nuojuankangas-Pyhänselkä ‑sähköasemahankkeeseen

Report this content

Enersense International Oyj
Sijoittajauutinen 06.06.2023 klo 10.30

Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja Enersense on voittanut Fingridin julkisen hankinnan kilpailutuksessa sähköasemaurakan, jossa rakennetaan uusi Nuojuankankaan muuntoasema sekä laajennetaan 110 kV kytkinlaitosta. Hankekokonaisuuteen kuuluu lisäksi Pyhänselän sähköaseman laajennus. Hanke työllistää Enersenseä vuoden 2026 kevääseen saakka. Urakan arvo on yli 20 miljoonaa euroa ja se kirjataan Enersensen Power-liiketoiminta-alueen vuoden 2023 toisen neljänneksen tilauskantaan.

Projekti kuuluu osaksi Fingridin hankekokonaisuutta, jossa rakennetaan uusi voimansiirtoyhteys Pyhänselästä Huutokoskelle (ns. Järvilinjan vahvistaminen). Vahvistetun Järvilinjan avulla varmistetaan ja ylläpidetään osaltaan kantaverkon korkeaa käyttövarmuutta sähkönsiirron kasvaessa.

”Järvilinjan vahvistamista tarvitaan Pohjois-Suomen uusiutuvan energian sekä uuden Aurora Linen kautta Ruotsista tulevan sähköenergian siirtämiseen Etelä-Suomeen. Lisäksi uusi kapasiteetti mahdollistaa tuulivoiman ja teollisuuden liittämisen Itä-Suomessa ja Kainuun alueella. Muhoksella sijaitsevan Pyhänselän ja Vaalassa sijaitsevan Nuojuankankaan asemaprojektit ovat Järvilinjan vahvistamisen ensimmäiset tärkeät askeleet, jotka on hieno toteuttaa Enersensen kanssa. Hanke on kantaverkolle ja yhteiskunnalle tärkeä, sillä se edistää sekä Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista että kansallista kilpailukykyä”, toteaa Fingridin rakentamispäällikkö Daniel Kuosa.

Hanke on Enersenselle erittäin merkittävä.

”Uusia voimansiirtoyhteyksiä tarvitaan energiamurroksen edetessä, ja on hienoa, että olemme mukana toteuttamassa tätä asiakkaamme merkittävää hanketta sähköasemarakentamisen osalta. Urakka vahvistaa portfoliotamme vaativien Suomen kantaverkkoon kohdistuvien projektien toteuttajana, ja on lisäksi yksi Enersensen siirtoverkkoliiketoiminnan historian suurimpia”, toteaa Enersensen Transmission Networks -liiketoiminnan johtaja Joni Parkkinen.

Hankintasopimus voidaan allekirjoittaa hankintalain mukaisen valitusajan päätyttyä.

Lisätietoja:

Joni Parkkinen, toimialajohtaja, Transmission Networks, Power
Puhelin: +358 50 537 5837
Sähköposti: joni.parkkinen@enersense.com

Mediayhteydenotot:
Tommi Manninen, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puhelin: +358 40 0437515
Sähköposti: tommi.manninen@enersense.com

Enersense lyhyesti:  
Enersense International Oyj on päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja, joka on vahvasti mukana tukemassa vallitsevaa energiamurrosta ja mahdollistamassa päästötöntä yhteiskuntaa. Enersense-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 268 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää yhteensä noin 2 000 henkilöä, ja se toimii Suomessa ja kansainvälisesti. Enersensen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä (ESENSE). Yhtiön verkkosivut sijoittajille löytyvät osoitteesta www.enersense.fi/sijoittajalle.