ENGELIN HOIVAPALVELUN ASEMA VAHVISTUU MERKITTÄVÄSTI TAMPEREELLA

ENGELIN HOIVAPALVELUN ASEMA VAHVISTUU MERKITTÄVÄSTI TAMPEREELLA * Engel sai vastuulleen Tampereen uuden vanhusten palvelutalon, Kaukaharju II:n, hoivapalvelut * Tavoitteena on tarjota vanhuksille kodikas, turvallinen ja virikkeellinen asuinympäristö Tampereella sijaitseva uusi vanhusten palvelutalo Kaukaharju II avaa ovensa toukokuussa. Engel Palvelut Oy on valittu hoitamaan palvelutalon hoivapalvelut. Hoivapalveluihin kuuluu mm. kotihoito, turvapuhelinpäivystys sekä virike- ja harrastustoiminta. Ainoastaan ateriapalvelut Engel ostaa ulkopuoliselta toimittajalta. - Mielenkiinto asumispalvelujen kilpailuttamiseen on ollut suurta. Olen iloinen siitä, että Engel saa mahdollisuuden osoittaa osaamistaan voitettuamme tarjouskilpailun kahdesta kohteesta toisen eli Kaukaharju II:n, Engelin hoivapalvelujen toimialajohtaja Kristiina Hautakangas toteaa. - Sopimus on erittäin merkittävä ja Engelille tietysti mittava aluevaltaus Tampereella. Engelillä on laaja osaaminen vanhusten asumispalveluihin. Meillä on vastaavaa toimintaa mm. Helsingissä ja Turussa. Nyt saamme tuoda osaamisemme esille myös Tampereella ja totta kai se tuntuu hyvältä, palvelupäällikkö Kaisa Aare-Puff Engelin hoivapalveluista iloitsee. Talo avataan asukkailleen jo parin kuukauden kuluttua. Tiukka aikataulu asettaa palveluntuottajalle omat haasteensa. - Olemme jo aloittaneet henkilökunnan rekrytoinnin. Palvelutaloon tulee henkilökuntaa parisenkymmentä hoitoalan ammattilaista. Vanhusten palvelussa kaiken a ja o on laatu, välittäminen ja vankka osaaminen, siihen tarvitaan ehdottomasti koulutettu henkilöstö, Aare-Puff kertoo. Engel haluaa varmistaa vanhuksille turvallisen ja kodikkaan asumisen Engel on tehnyt Tampereen kaupungin kanssa pitkään monipuolista yhteistyötä tarjoamalla mielenterveyskuntoutujille asumispalveluja sekä kotipalveluja erilaisille hoivapalveluasiakkaille. - On todella haastavaa päästä aloittamaan myös vanhusten asumispalvelut Tampereella. Vanhusten palvelut kehittyvät nopeasti ja tapa tuottaa niitä kehittyy samaa vauhtia. Haluamme olla turvallisin ja paras mahdollinen kumppani vanhuspalveluissa, niin kaupungille kuin niille vanhuksillekin, jotka taloon muuttavat, Aare-Puff kiteyttää. Kaukaharju II:n palvelutalossa on 52 paikkaa: 12-paikkainen ryhmäkoti, jossa on ympärivuorokautinen valvonta sekä 40 palveluasuntopaikkaa. Kiinteistön omistaa Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry. Taustatiedot Engelin hoivapalvelutoiminta on laajentunut viime aikoina voimakkaasti. Esimerkiksi heinäkuussa alkoi palvelutalo Sofian & Severin toiminta Helsingin Käpylässä, mielenterveyskuntoutujien asumispalvelupaikat lisääntyivät laajennuksen ansiosta Nokialla ja yhteistyö kotihoidossa Tampereen kaupungin kanssa alkoi vuonna 2002. Engelin hoivapalveluissa on noin 320 työntekijää ja toiminta-alue on Etelä-Suomi, Pirkanmaa, Turun ympäristö sekä Kotkan alue. Engel on kaupallisten hoivapalvelujen edelläkävijä Suomessa. Engel tarjoaa hoivapalveluja niin kunnille, yrityksille kuin yksityiskodeillekin. Turvapuhelinpalvelujen, palveluasumisen ja ikääntyneiden kotihoidon kysyntä on voimakkaassa kasvussa yhteiskunnan ikärakenteen muuttuessa. Engel-Yhtymä on asiantuntijayritys, joka tarjoaa kiinteistön koko elinkaaren kattavia palveluja kiinteistöjen omistajille ja käyttäjille. Engelin palvelut ulottuvat myös ihmisen eri elämäntilanteisiin ja - vaiheisiin suunnattuihin hoivapalveluihin. Kiinteistö- ja rakennuttamispalvelujen sekä siivous-, turva- ja hoivapalvelujen välisellä tiiviillä yhteistyöllä yhtymä voi tarjota asiakkaan kumppanina monipuolisia palvelukokonaisuuksia. Kiinteistöjen elinkaariajattelun hyödyntämisessä Engel on Suomessa alansa markkinajohtaja. Se on myös kaikilla toimialoillaan markkinajohtaja tai yksi suurimmista toimijoista. Engelin liikevaihto vuonna 2002 oli noin 182 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa on noin 7.000. Lisätietoja * toimialajohtaja Kristiina Hautakangas, p. 020 424 2073 tai 040 586 7651, e-mail: kristiina.hautakangas@engel.fi * palvelupäällikkö Kaisa Aare-Puff, p. 020 424 4330 tai 040 534 8903, e-mail: kaisa.aare-puff@engel.fi www.engel.fi ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/04/11/20030411BIT00760/wkr0001.DOC http://www.waymaker.net/bitonline/2003/04/11/20030411BIT00760/wkr0002.pdf